Pahamaineisen James Gangin johtaja Jesse James oli ensimmäisiä ja pitkäikäisimpiä populaarikulttuuri-ikoneita.
Pahamaineisen James Gangin johtaja Jesse James oli ensimmäisiä ja pitkäikäisimpiä populaarikulttuuri-ikoneita. Lähtemätön jälki länsimaiseen väkivaltakulttuuriin painettiin aluksi halpoihin dime-kioskikirjoihin, mutta hahmoon palattiin 1900-luvulla usein, muistettavimmin 1939 Henry Kingin elokuvassa ja perin herkullisesti vielä 1969 Morris & Goscinnyn sarjakuvassa (Jesse James, suomennos 1972).
Kulttiklassikko Chopperista tunnetun ohjaaja Dominikin tuore ohjaus kiteyttää oikeastaan kaikkien edeltäjiensä teemat, mutta menee samalla paljon tarkempiin eksistentiaalisiin syvyyksiin.
Mies myytin sisällä (upean roolin tekevä Brad Pitt) esitetään raadollisena murhaajana, mutta myös kärsivänä jeesus-hahmona, vaikka hyviä töitä ei esitelläkään. Patologisen tappajan piinaava ailahtelevaisuus ajaa aiemman ihailijan (juudaksensa löytävä Casey Affleck) pelkäämään ja ampumaan selkään miestä, jota palvoi. Mielleyhtymä John Lennonin murhaan tulee eittämättä mieleen. Elokuva rakentuu monisyisesti, joten moninaiset omat tulkinnat ovat mahdollisia.
Tuottajatiimin Ridley Scott saa oman ”cameonsa”, kun Brad Pittin nelisorminen käsi hivelee vehnäpeltoa kuin Gladiaattorissa ikään.
Monimuotoisuutta vahvistaa runollinen ja eksistentiaalinen tunnelma, jota tuetaan erityisen hienolla Nick Caven ja Warren Ellisin musiikilla. Cave tekee hienon lauluesityksen baarissa.
Ääniraita keskittyykin aika pitkälle musiikkin, ja mukana on vain DD5.1.
Mutta kuvailmaisussa mennään omia luovia polkuja. Kuvaaja Roger Deakins käyttää erityisen hienosti stereoskooppista kuvaa, joka himmentää ulkoreunoja vanhojen muotokuvavalokuvaajien tapaan.
Blu-rayn kuvanlaatu ei periaatteessa häikäise, mutta toimii. Jo DVD:n kuvanlaatu näyttää kiitettävältä, vaikka toki Blu-ray tekee tarkemman piirron. Ero ei ole yhtä dramaattinen kuin yleensä, vaan DVD toistaa kuvan ruskeammansävyisenä ja vähemmän kirkkaana, mattamaisempana. Ei ekstroja. (PS)