Jenkkituristien iloksi Quantanameraa pianolla soittava baarimikko Ben huomaa tilaisuutensa tulleen, kun varakas jefe tarjoaa miljoona dollaria miehen päästä, joka on vienyt tämän tyttären siunattuun tilaan.
Jenkkituristien iloksi Quantanameraa pianolla soittava baarimikko Ben (Warren Oates) huomaa tilaisuutensa tulleen, kun varakas jefe tarjoaa miljoona dollaria miehen päästä, joka on vienyt tämän tyttären siunattuun tilaan.
Kuten kaikki parhaat tarinat, klassikkoelokuva kuvaa pakkomielteistä odysseiaa, jota vääjäämättä seuraa tyhjyys. Matka on tärkein eikä palkkio. Sam Peckinpahin merkkiteos on yksi parhaista mobydick-muunnelmista.
Warren Oates pärjäsi hyvin jo Peckinpahin Hurjassa joukossa, mutta tässä areena on yksin hänen. Suvereeni suoritus.
Kuten Peckinpahin teosten ilmestymisaikana yleensäkin, osa kriitikoista piti suoraviivaista kujanjuoksua vastenmielisenä. Ruma sana sanotaan kuten se on. Tarinassa on kuitenkin suuri moraalinen opetus. Kapitalisti janoaa vain lisää rahaa, mutta työväenluokan sankarille on tärkeämpää ystävyyden arvo. Jos säädyllinen elämäntapa tulee sen päälle, hyvä.
Aiempiin näkemiini versioihin verrattuna tässä on enemmän romanttisia kohtauksia, joissa Isela Vega esittelee uljasta rintavarustustaan. Suomen tv:ssä se jäi tyypillisesti vain raiskauskohtaukseen, kun Kris Kristofferson yrtittää parhaansa helvetinenkelinä. Sensorit eivät todellakaan tietäneet, mitä tekivät tai sitten pervertikkoina vihasivat naisia. Sama tilannehan käänsi Peckinpahin Olkikoirien avainkohtausta vieläkin räikeämpäämn suuntaan.
Rakeinen ja kohinainen kuva käynee keräilijälle. Ääniraita soi aika selkeästi, mutta painetta tai tilaa ei stereolta voi vaatia. Ei ekstroja. (PS)