Usein siksi alkuperäiseksi buddy-jeparileffaksi tituleerattu 48 tuntia on yhtä aikaa tiukka city-länkkäri ja reteä kaverikertomus.
Usein siksi alkuperäiseksi buddy-jeparileffaksi tituleerattu 48 tuntia on yhtä aikaa tiukka city-länkkäri ja reteä kaverikertomus. Tarina pakojalalla olevista rikollisista hukkuu brutaalin väkivallan ja pääparin hyvän yhteispelin taustalle. Juoni on itse asiassa varsin kömpelö kaikkine helppoine sattumineen ja virityksineen, mutta viikonlopun mittainen baarikierros San Franciscon jylhissä maisemissa on hyvä trippi.
Nick Nolte on karhumainen jepari, jonka kytkinjalka elämässä on viskin voitelema ja silti kierroslukuja tuntuu olevan vain yksi. Mies kuitenkin tunnistaa täydellisen aisaparinsa Eddie Murphyn sulavassaliikkeisessä harmaantalouden yksityisyrittäjässä — vaikka miehiä kalterit aluksi erottavatkin.
Ohjaaja Walter Hill tuo San Franciscon kaduille suuren länkkärin tuntua, eikä vähiten hotelliin sijoittuvassa varhaisessa välienselvittelyssä. Toiminta rullaa ja navigaattorina tuntuu toimivan ennen kaikkea Eddie Murphy, joka tässä vaiheessa oli vasta matkalla maineeseen ja mammonaan. Nolte ja Murphy näyttävät tässä vielä nuorilta, mutta hätkähdyttävintä on nyt nähdä James Remar nuorena pikkukonnana tai Nick Nolten naisystävää näyttelvä Annette O'Toole, jonka millisekuntissa tuttu virnistys on viimeaikoina nähty Virgin River -sarjassa.
Kuva näyttää filmirakeensa ja jää kauttaaltaan hivenen pehmeäksi, mutta jälki on kokolailla jäsentyneempää kuin DVD:llä koskaan. Pahaimmillaan tämän kohdalla voi puhua jopa teräväpiirrosta ja kokonaisuutenakin tämä on vakaa ja tunnelmallisesti sävytetty.
Musiikkiraita on onnistunut ja dialogi soljuu rosoisen puhtaasti. Tehostepuoli kuulostaa laukauksiaan myöten kolkolta, mutta hoitaa asiansa.