Ai­heel­taan us­ka­lias ja yllättävän va­paas­ti hen­gittävä dra­ma­ti­soin­ti nuo­ren Adolf Hi­te­rin tiestä kär­sivästä tai­tei­li­jas­ta ih­mis­kun­nan vi­ha­tuim­mak­si mas­sa­mur­haa­jak­si. Tai­teel­lis­ha­kui­nen elo­ku­va pyr­kii kek­simään in­hi­mil­li­siä yk­si­tyis­koh­tia tun­net­tu­jen seik­ko­jen vä­liin ja piirtää kont­ro­ver­siel­lin ku­vauk­sen hei­kos­ta ih­mi­sestä, jo­ka as­kel as­ke­leel­ta ajau­tuu koh­ti tun­net­tua päämäärää.

Tar­peet­to­man hi­das­tem­poi­nen draa­ma an­sait­see pis­teitä us­kal­ta­mal­la tart­tua ai­hee­seen, jon­ka muut ovat si­vuut­ta­neet, mut­ta na­pa­kak­si tai eri­tyi­sen nä­ke­myk­sekkääk­si ko­ko­nai­suut­ta ei voi hel­pos­ti ke­hua. Ruo­hon­juu­rid­raa­ma as­so­sioi suu­ria lin­jo­ja mu­kaan tyy­dyttäväs­ti, mut­ta elo­ku­vaa vai­vaa liian suu­rel­ta osin se­pit­teen ma­ku. Rea­lis­ti­sen elo­ku­van si­jaan pää­limmäi­nen vai­ku­tel­ma on si­loi­te­tul­la kä­dellä teh­ty näy­telmä.