Van­hois­ta ai­nek­sis­ta saa hy­viä kei­tok­sia, kun osaa blen­daa­mi­sen ja­lon tai­don. Brit­ti­te­kijät osaa­vat.

E­telä-Lon­toon pa­ha­mai­nei­sel­la The End­sin slum­mia­lueel­la nuor­ten poi­kien jen­gi ryöstää sai­raan­hoi­ta­jan. Kli­sei­sestä alus­ta syök­sytään päätä pah­kaa klas­si­seen alien­tee­maan. En­simmäi­nen olio saa­daan lis­tit­tyä, mut­ta uu­sia tun­tuu syök­syvän tai­vaal­ta kuin mau­riai­sia keit­tiöön kevät­han­kien su­laes­sa.

S­ci­fi-e­lo­ku­va osaa kun­nioit­taa pe­rin­teitä. Uut­ta on sen ta­vas­sa an­taa ää­ni slum­mien kas­va­teil­le: po­ruk­kaa on haus­ka seu­ra­ta. Sa­mal­la näpäy­tetään ny­ky-B­ri­tan­nian oi­keis­to­lai­sen hal­lin­non tiuk­kaa ylä­huul­ta.

It­se hir­viöt muis­tutt­vat ereh­dyttäväs­ti Ric­hard Copr­be­nin 1970-ku­vun tie­teis- ja kau­hu­sar­ja­ku­vis­sa vi­listä­neitä pik­ku­pen­te­leitä. Ne ovat niin mus­tia, että siitä saa­daan jo te­ho­kei­no.