Täh­ti­kul­tin vää­ris­ty­mistä huo­li­mat­ta näyt­te­le­mi­sen mer­ki­tystä elo­ku­val­le ei pidä aliar­vioi­da. Ää­rim­mil­leen vie­ty ”­puh­taan elo­ku­van” ihan­ne tai viih­des­pek­taak­ke­lien di­gi­taa­li­nen lu­me­to­del­li­suus lo­pul­ta näi­vettäi­sivät ko­ko tai­teen il­man näyt­te­lijöi­den val­ko­kan­kaal­le tuo­maa li­haa ja ver­ta, in­hi­mil­listä sot­kua.

Pait­si val­loit­ta­va nuo­ri täh­ti, Matt Da­mon on myös upea näyt­te­lijä. Elo­ku­vas­sa Will Hun­ting – syn­ty­nyt ne­rok­si hän saa ti­lai­suu­den täy­teläi­sen luon­ne­ku­van piirtä­mi­seen. Asiaa on var­mas­ti aut­ta­nut vielä se­kin, että fil­min Os­ca­ril­la pal­kit­tu kä­si­kir­joi­tus on Da­mo­nin ja kol­le­gan­sa Ben Aff­lec­kin yh­dessä laa­ti­ma.

Fil­min kes­keistä ideaa voi­si pitää poi­kien fan­ta­sia­na su­per­voi­mis­ta, yli­ver­tai­suu­des­ta. Ni­mi­hen­kilö on mo­nion­gel­mai­nen ras­suk­ka, mut­ta myös ma­te­maat­ti­nen luon­non­lah­jak­kuus, siis eri­lai­nen nuo­ri. Poik­keu­syk­silö on ro­mant­ti­ses­ti so­peu­tu­ma­ton si­vul­li­nen, yk­sinäi­nen san­ka­ri.

P­ro­me­teus vas­toin tah­toaan

E­ri­koi­suut­ta vielä lisää se, että Will on kas­va­tu­sisänsä kal­toin koh­te­le­ma or­po­poi­ka, jon­ka omat agg­res­siot aja­vat tuon tuos­ta oi­keu­den eteen. Kun­nes Stel­lan Skars­gaar­din esittämä ylio­pis­ton pro­fes­so­ri huo­maa nuo­ru­kai­sen ky­vyt ja joh­dat­te­lee löytönsä vir­ka­hei­ton psy­kiat­rin te­ra­piais­tun­toon.

Will on vas­ten­tah­toi­nen Pro­me­teus, jo­ka kät­kee kynt­tilänsä va­kan al­le, eikä toh­di tuo­da sitä va­lok­si pi­mey­dessä vael­ta­val­le kan­sal­le. Pro­fes­so­ri vaa­tii poi­kaa ura­put­keen, mut­ta psy­kiat­ri ha­luai­si vaa­lia kak­si­kymp­pi­sen hen­kistä kant­tia. Näil­le kyp­sil­le am­mat­ti-ih­mi­sil­le Wil­lin ta­pauk­ses­ta tu­lee kiis­ta­ka­pu­la kes­kinäi­seen kil­pai­luun.

Ro­bin Wil­liam­sin te­ra­peu­tis­sa on se­koi­tus Kuol­lei­den ru­noi­li­joi­den seu­ran ins­pi­roi­vaa sven­ga­lia ja Fis­her Kin­gin si­vu­rai­teel­le suis­tu­nut­ta rep­pa­naa. Hylkää­mistä pelkäävän ja sik­si jat­ku­val­la puo­lus­tus­kan­nal­la ole­van Wil­lin suo­ja­muu­rin psy­kiat­ri läpäi­see vain aset­ta­mal­la oman elämänsä pe­liin. Mo­lem­mat op­pi­vat jo­tain toi­sil­taan.

Nuor­ten mies­ten elo­ku­va­teks­ti on nais­ku­val­taan ka­pea ja sen hie­noi­nen ame­rik­ka­lai­suu­den kri­ti­soin­ti saa osin lap­sek­kai­ta muo­to­ja. Mut­ta kuin­ka mo­nes­sa hit­tie­lo­ku­vas­sa on yh­teis­kun­taa kä­si­tel­ty tämänkään ver­taa? Vähän hae­tus­ti, mut­ta kui­ten­kin Will Hun­tin­gin ta­ri­na osoit­taa, että ta­val­li­sen työläi­sen on vai­kea ylittää op­pi­nei­suu­den ja va­ral­li­suu­den syn­nyttä­miä luok­kae­ro­ja.

O­san­sa elo­ku­vas­sa saa myös kir­ja­vii­sas pin­ta­si­vis­tys. To­sin Eins­tei­nin, Nietzsc­hen ja Freu­din ni­met pu­toa­vat huo­let­to­mas­ti Wil­lin­kin suus­ta.

Hei, me te­ra­poi­daan!

Te­ra­peut­ti­nen lä­pi­mur­to, jos­sa psy­kiat­ri pa­kot­taa po­ti­laan­sa koh­taa­maan ja hyväk­symään de­mo­nin­sa, on ku­vat­tu niin pal­jaas­ti, että Zuc­ke­rin vel­jek­set voi­si­vat saa­da siitä in­noit­teen elo­ku­vaan Hei, me te­ra­poi­daan! Da­mo­nin ris­kejä kaih­ta­ma­ton tul­kin­ta te­kee häm­mentävästä koh­tauk­ses­ta kui­ten­kin elo­ku­van ko­ho­koh­dan.

Will Hun­tin­gis­ta oli­si huo­nos­sa oh­jauk­ses­sa voi­nut tul­la mel­kois­ta tun­ne­sop­paa, mut­ta on­nek­si kei­ton an­nos­te­li­ja­na on Gus Van Sant, jo­ka on teh­nyt sel­lai­set uu­den ame­rik­ka­lai­sen elo­ku­van merk­ki­työt kuin Drugs­to­re Cow­boy ja Mat­kal­la Ida­hoon sekä mait­ta­van sa­tii­rin Hin­nal­la millä hyvänsä.

Will Hun­ting saar­naa ystä­vyyttä ja oman tien löy­ty­mistä. Puo­lus­tus­pu­hees­saan Will jou­tuu tu­keu­tu­maan kir­ja­vii­sau­teen mää­ri­tel­lessään va­pau­den kau­niis­ti ”­sie­lun oi­keu­dek­si hen­gittää”. Hyvässä ko­me­dias­sa te­kijät eivät nau­ra yleisön puo­les­ta. Van San­tin draa­mas­sa ka­me­ran ja näyt­te­lijöi­den lins­sit pi­detään kirk­kaa­na, vaik­ka kat­so­mos­sa kyy­ne­leh­ditään. (HB)