Röö­pe­rissä it­seop­pi­nut elo­ku­van­te­kijä Alek­si Mä­kelä pa­laa Va­res-fil­mien ai­he­pii­riin – mie­hi­seen vä­ki­val­taan ja ryyppää­mi­seen. Mat­ti-e­lo­ku­vas­saan oh­jaa­ja ku­va­si vaih­teek­si mie­histä älämölöä – ja ryyppää­mistä.

Eikä Mä­kelä saa nytkään ko­ko­nais­ta ta­ri­naa tai yh­tenäistä elo­ku­vaa ai­kai­sek­si. Röö­pe­ri on, jos mah­dol­lis­ta, vielä­kin epi­so­di­mai­sem­pi kuin oh­jaa­jan aiem­mat me­nes­tyk­set Pa­hat po­jat, Hä­jyt tai Esa ja Ve­sa – au­rin­gon­las­kun rat­sas­ta­jat.

Au­rin­gon­las­kun rat­sas­ta­jia ovat nämä­kin Röö­pe­rin ri­kol­li­set, Tom­pat, Kri­sut ja Ka­rit. Maail­ma on muut­tu­nut ja 50-, 60- ja 70-lu­ku­jen Röö­pe­rin rötö­si­dyl­li lu­his­tu­nut rau­nioik­si van­ho­jen te­kijöi­den ympä­ril­le. Vaik­ka lap­suu­den ko­ke­muk­set ovat näillä isättö­millä yh­tei­set, ”­kun huu­si fai­ja, saa­pui Mus­ta-Mai­ja, pois sen vei”, sil­ti isot­kin po­jat kai­paa­vat ”Röö­pe­riin taas uu­del­leen”.

Tom, Kri­su ja Ka­ri eivät alun pe­rinkään ole mitään poi­ka­ka­len­te­riai­nes­ta. Tyy­lin­mu­kai­sis­sa ta­ka­tu­kis­saan, mur­su­viik­sissään ja pu­li­son­geis­saan he ovat su­si­ru­mia mie­hiä. Mut­ta Sa­mu­li Edel­man­nin, Pe­ter Franzé­nin ja Ka­ri Hie­ta­lah­den osaa­vis­sa kä­sissä heistä syn­tyy ko­mei­ta gangs­te­ri­muo­to­ku­via ja lii­kut­ta­via ih­mis­koh­ta­loi­ta. Röö­pe­ri on tun­nel­mien­sa ja näyt­te­lijä­työnsä vuok­si il­man muu­ta Alek­si Mä­kelän pa­ras elo­ku­va.

Se pe­rus­tuu va­paas­ti muo­kat­tuun to­del­li­suu­teen, jon­ka ai­nek­set kä­si­kir­joit­ta­ja Mar­ko Lei­no on poi­mi­nut toi­mit­ta­ja Har­ri Nykä­sen ja en­ti­sen Röö­pe­rin ri­kol­li­sen Tom Sjö­ber­gin te­kemästä kir­jas­ta. Scor­se­se­mai­sen su­mei­le­mat­to­maan tyy­liin Mä­kelä ku­vaa To­min, Kri­sun ja Ka­rin suo­rit­ta­maa nur­kan­val­taus­ta Röö­pe­rin kul­mil­la, kun pi­meä vii­nan­myyn­ti ote­taan vä­ki­val­loin hal­tuun kil­pai­le­vil­ta yrittä­jiltä.

Hak­kaa­mi­set ja mui­lu­tuk­set ovat il­keää kat­sot­ta­vaa. Ne tu­le­vat oh­jaa­jal­ta ru­tii­ni­no­mai­se­na pak­ko­pul­la­na. Tun­tuu kuin Mä­kelää tällä ker­taa kiin­nos­tai­si pa­ho­jen poi­kien­sa pi­meitä keik­ko­ja enemmän näi­den luon­teet. Eh­do­tan­kin Jus­si-pal­kin­toa vuon­na 2010 Sa­mu­li Edel­man­nil­le ja Ka­ri Hie­ta­lah­del­le.

Vir­si­lau­la­ja Edel­man­nin auk­to­ri­teet­ti vetää hil­jai­sek­si. Pul­lon­pii­lot­ta­ja ja por­no­kaup­pias Tomp­pa on ai­ka si­ka, mut­ta näyt­te­lijän rävähtämätön us­kol­li­suus roo­li­hah­mol­le upeaa nähtävää. Vä­ki­vah­vas­sa ja ä­lykkäässä tul­kin­nas­sa Edel­mann liik­kuu jous­ta­vas­ti hen­kilönsä tun­ne­ti­lo­jen ää­ripäistä toi­seen.

Pe­ter Franzén käyttää tut­tu­ja kei­no­jaan kon­na­kol­mi­kon sur­ki­muk­sen, Kri­sun esittä­mi­seen. Mut­ta niitä kei­no­ja hä­nellä riittää. Franzén on vir­tuoo­si, kun ko­mea nuo­ren mie­hen ole­mus vaih­tuu rän­sis­ty­nee­seen pil­ven­veik­koon.

Ra­kas­tet­ta­vin kai­kis­ta on Hie­ta­lah­den kol­mas pyörä. Hä­nen Ka­rin­sa on tra­gi­koo­mi­suu­des­saan Mc­Do­nag­hin Kuk­koi­li­jat-e­lo­ku­van töppäi­levän gangs­te­ri-Rayn poh­joi­nen su­ku­lai­nen. Kaik­ki kli­see­haus­ku­tus on pes­ty pois näyt­te­lijän tyyp­pi­va­ras­tos­ta. Röö­pe­ri ja Mä­kelän äs­kettäi­nen tv-e­lo­ku­va Älä un­ta nää to­dis­ta­vat Hie­ta­lah­den te­kevän vah­vaa nou­sua miesnäyt­te­lijöi­dem­me etu­ri­viin.

Röö­pe­rin plus­sa­puo­lel­le kuu­luu to­ki myös Mä­kelän an­sio ku­vail­mai­sun kes­kittä­mi­sessä. Nyt ei kik­kail­la ka­me­ral­la tai yl­tiöpäi­sillä otok­sen sisäi­sillä leik­kauk­sil­la, ku­ten jois­sa­kin aiem­mis­sa yh­teistöissä lois­to­ku­vaa­ja Pi­ni Hells­ted­tin kans­sa. Se­kin bra­vuu­rio­tos, kun ka­me­ra kiep­sah­taa au­tos­ta pais­ka­tun To­min mu­ka­na ku­per­keik­kaa, tun­tuu pe­rus­tel­lul­ta. To­sin vä­kevä ta­kau­tu­ma Kri­sun lap­se­na koh­taa­maan vä­ki­val­taan ei oli­si kai­van­nut ai­van näin jyrkkää pai­sut­te­lua ku­va­kul­mil­la ja elo­ku­va­sa­teel­la.

Y­li kak­si­tun­ti­sen me­nevät Röö­pe­rin mi­nuu­tit ovat lii­kaa. Joi­ta­kin ve­ny­tyk­siä, ku­ten pitkä al­ku­koh­taus Kri­sus­ta ran­nal­la, oli­si voi­nut tii­vistää. Eikä Mä­kelä vieläkään osaa ku­va­ta nai­sia. Pih­la Vii­ta­la tuh­laan­tuu roo­lin­sa äk­ki­jyr­kissä mut­kis­sa.

Jas­per Pääkkö­nen te­kee alue­val­tauk­sen hyytävänä ju­nio­ri­kyylänä, mut­ta hä­neen liit­tyvä lop­pu­rat­kai­su tun­tuu hätä­ra­ke­til­ta. Huo­ma­si­ko koey­leisö, että fil­mi on liian ma­sen­ta­va, jos kai­kil­le käy huo­nos­ti? Sik­sikö me­nevä, mut­ta sa­tu­mai­nen ja epäus­kot­ta­va Hap­py End? Ei kai se näin to­sielämässä men­nyt?

S­cor­se­sen ja Cop­po­lan ma­fia­fil­meissä dy­nas­tia ra­ken­ne­taan il­ma­vas­ti, mut­ta niin, et­tei ta­ri­naan jää auk­ko­ja. Mä­kelällä on stoo­rin yh­tenäistä­mi­sessä vielä op­pi­mis­ta. (HB)