Falk­lan­din so­das­sa isänsä me­nettä­nyt var­hais­tei­ni saa uu­sia ka­ve­rei­ta skin­head-jen­gistä.

Suo­mes­sa on to­tut­tu tu­kut­ta­maan kaik­ki nah­kapäät hur­raaisän­maal­li­sik­si ra­sis­teik­si, mut­ta bri­teissä rin­nal­la eli ko­ko ajan vah­va ru­de boy –­kult­tuu­ri, jo­hon kuu­lui ja­mai­ka­lais­taus­tai­sia mus­tia mo­diai­ko­jen ska- ja myö­hemmän reg­gae­dig­gai­lun an­sios­ta. Ää­rioi­keis­to­lai­nen Na­tio­nal Front al­koi ko­sis­kel­la skin­hea­de­ja, ja ko­ko il­miö vä­rit­tyi.

E­lo­ku­va ei ylid­ra­ma­ti­soi eikä py­ri sho­kee­raa­maan. Kun lähtö­koh­taan yh­dis­tetään mai­niot näyt­te­lijä­suo­ri­tuk­set, yk­si par­hais­ta ra­sis­miai­hei­sis­ta elo­ku­vis­ta on tässä.

Ra­sis­min juu­ret ovat siinä, et­tei nuo­ri koe it­se ole­van­sa juu­ri mitään eikä ole mitään me­ne­tettävää. Näin yk­sin­ker­tais­taen.