Ryhmä kau­pun­kien unoh­det­tui­hin kolk­kiin löytö­ret­kiä te­ke­viä nuo­ria us­kal­tau­tuu Ber­lii­nin ka­ta­kom­bei­hin nat­siar­te­fak­tit mie­lessään, mut­ta pi­mey­dessä heitä odot­taa tuo­reem­pi tul­kin­ta pa­huu­des­ta. Na­pak­ka ja su­la­va­liik­kei­nen sak­sa­laisjännä­ri saa viih­dyttävän hyvän ot­teen gen­reen, jon­ka edus­ta­jia vai­vaa usein ba­naa­li läppä ja ma­te­maa­ti­kon asen­ne ih­mis­hen­kiin.

Ber­lii­nin muu­rin jos­kus ja­ka­man ja Nat­sien sitä en­nen pyö­rittämän kau­pun­gin ma­ha­na­lu­nen tar­joaa ku­vauk­sel­li­sen tun­nel­mal­li­sen miljöön täl­le säi­kyt­te­lyl­le. Ka­peas­ti luon­neh­di­tut ih­mi­set ovat riittävän sym­paat­ti­sia roo­lei­hin­sa, ja myös näi­den toi­met tun­tu­vat hyvällä tah­dol­la ver­rat­tain us­kot­ta­vil­ta. Elo­ku­va on­nis­tuu jo­pa löytämään hyvän komp­ro­mis­sin eng­lan­nin ja sak­san käytöl­le ulo­san­nis­saan. Tämä ei ole ruu­din­kek­sijä, eikä gen­rensä in­no­va­tii­vi­nen uu­dis­ta­ja, mut­ta gen­rensä edus­ta­ja­na jon­kin­lai­nen va­lioyk­silö.