Se ensimmäinen oikea lepakkomies-elokuva kohoaa outolintu Tim Burtonin käsissä komean omintakeiseksi kaksintaisteluksi Batmanin ja Jokerin välillä.
Se ensimmäinen oikea lepakkomies-elokuva kohoaa outolintu Tim Burtonin käsissä komean omintakeiseksi kaksintaisteluksi Batmanin (Michael Keaton) ja Jokerin (Jack Nicholson) välillä.
Sarjakuvalta askelmerkkinsä lainaava seikkailu on ihailtavan selväjärkinen ja soljuva tarina, joka onnistuu hulluttelemaan olematta tyhjänpäiväinen ja sukeltamaan traumoihinsa olematta korni. Seikkailu toimii tenhoavan teatraalisesti, eikä suvantoja tai itseriittoista synkistelyä tunnu mukaan mahtuvan.
Michael Keaton on hyvä tarinan sankarina, jonka habituksessa on tosin enemmän nörttiä kuin miljardööriä, mutta kokonaisuus toimii eksentrisen vetoavasti. Jack Nicholson jokerina on playboy molempien edestä ja aivan suvereenisti tarinan tirehtööri. Michael Gough ja Kim Basinger täydentävät köörin luotettuna isähahmona ja neitona, joka säntää hädän keskelle journalistin innolla eikä lainkaan avuttomana.
Tämä on supersankarielokuva puhtaimmillaan, eikä anti ole vanhentunut päivääkään — ei varsinkaan näin koronakaranteenissa tapitettuna kun lepakoilla on uusi merkitys ja elokuvan myrkky tuntuu ihastuttavan yksinkertaiselta nykyviruksiin verrattuna.
Tim Burtonin elokuvalta näyttävä episodi on yhtä aikaa pirskahtelevan räikeä ja tummasävyisen uskottava aivan kuten sarjakuvajuurien pohjalta voi toivoakin.
Komean filmimäinen, värikylläinen ja erityisesti ikäisekseen miellyttävän jäsentynyt kuva täyttää kaikki toiveet. Uudelleen 35mm:n filmiltä masteroitu kuva edustaa aitoa 4K:ta, joka myös hyötyy havaittavasti HDR-käsittelystä, joskin uutta väripalettia on myös kritisoitu suhteessa alkuperäiseen. Jälki on erottelevimmillaan päivänvalossa, missä vuosikymmenet huuhtoutuvat huomaamatta pois tuoden tapahtumat lähemmäs tätä päivää kuin koskaan aiemmin. Yhtä ilahduttavaa on nähdä, että myös savun ja varjojen leimaamat yökuvat avautuvat hallitun komeasti. Jokunen otos jää toki pehmeäksi, mutta kokonaisuutena jälki on hätkähdyttävän hyvää, eikä elokuva ole koskaan näyttänyt paremmalta.
Puhtaasti soljuva ääniraita tuntui aikoinaan synkältä, mutta nyt vaikutelma on pikemminkin pidätellyn hassutteleva. Musiikkiraita löytää niin ikään hyvän keskitien farssin ja synkkäilmeisen kostorallin välistä.
Ääniraita on yllättäen rakennettu uudelleen sekä alkuperäisistä elementeistään että täysin uusista tehosteista. Klassikkoon kajoaminen on ymmärrettävästi herättänyt kohua, mutta vertailussa vanhaan DVD:hen on vaikutelma kuitenkin hyvin uskollinen alkuperäiselle raidalle. Eniten närää aiheuttanut lepakkohävittäjän esiintyminen on sekin pieteetillä moderniosoitu: siinä missä hävittäjä kuulosti vanhalla raidalla paikoin yliviritetyltä sähkölennokilta tai toisen maailmansodan hävittäjältä ja maahan iskeytyvältä sadevesiränniltä on vaikutelma nyt iskevän suihkarimainen - myönnettävästi myös karvan verran starwars-mainen. Modernisaatio on kaukana George Lucas -mittakaavan pyhäinhäväistyksestä, mutta on silti selkeä moka studiolta jättää alkuperäinen ääniraita pois levyn vaihtoehdoista. Varsinkin kun levyllä on uusi raita myös DD5.1 -muodossa.
Perusteltu purismi sivuuttaen, on tämä raita dialogiaan ja musiikkiraitaansa myöten puhtaan soljuva ja tehosteiltaan huomattavasti vetoavampi kuin alkuperäinen tehosteraita, joka jää nyt vertailussa erityisesti laukausten osalta viitteelliseksi. Kiitämme lukijapalautetta, joka toi ääniraidan erot huomioomme ja kirvoitti uuden vertailun aiempaan DVD:hen.
Ohjaajan hyvä kommenttiraita löytyy myös 4K-levyltä, mutta muutoin ekstrat on taltioitu HD-version levylle. Ekstroissa mm. kolme musiikkivideota, traileri, storyboard-näyte ja koosteita reilun kahden tunnin edestä. Kannessa mainitaan väärä kuvasuhde. (IJ)