John Malkovichin kunnianhimoinen esikoisohjaus The Dancer Upstairs palkittiin monilla festivaaleilla.
John Malkovichin kunnianhimoinen esikoisohjaus The Dancer Upstairs palkittiin monilla festivaaleilla. Yleisö ei sitä aivan yhtälailla huomioinut. Olisiko osasyy ollut elokuvan pelottavan ajankohtaisessa teemassa? Ilmestymisensä aikoihin ainakin Yhdysvalloissa kaivattiin toisenlaista viihdettä. Vallankumouksellisuus ja terrorismi kuvitteellisessa, mutta hyvin kuviteltavissa olevassa, eteläamerikkalaisessa valtiossa olivat – ja ovat edelleenkin – arkoja aiheita. Elokuvan alkupuoli etsitään syyllisiä tapahtuneisiin väkivallan tekoihin.
Ohjaaja piilottelee tosiseikkoja harkitusti. Hän vihjailee, mutta varoo päästämästä yleisöä liian lähelle. Koko elokuvan ajan päällimmäisenä kasvaa halu tietää syitä tapahtuneeseen. Toistuvilla shokeeraavilla kohtauksilla siirrytään toimintavaiheesta tutkintavaiheeseen, jossa korruptoituneet, likaiset sormet sotkeutuvat tarinaan. Jälkipuolta ohjaaja kuljettaa kuvien painolla jättäen niin näyttelijät kuin katsojatkin tarinan armoille. The Dancer Upstairs on hiljentävä elokuva, pelottavan todellinen 2000-lukulainen merkkiteos.
Kuva on kuin postikortti. Värit säihkyvät öin ja päivin, käsittely on tehty elokuvan etua ajatellen. DTS-ääniraita on voimakas, paikoin jopa jyräävä. DD 5.1 -raidalla stereokuva on kapeampi ja alarekisterit vaimeampia. Ekstraosastolla nähdään traileri ja viisiminuuttinen behind-the-scenes. (VA)