Dah­mer kul­kee alus­ta lop­puun ah­dis­ta­vis­sa tun­nel­mis­sa, hi­das­tem­poi­ses­ti ede­ten. Siinä missä esi­ku­van­sa Ed Gein (De­ran­ged, 1974) ja Hen­ry Lee Lu­cas (Hen­ry – A Port­rait of a Se­rial Kil­ler, 1986) omil­la vuo­si­kym­me­nillään ah­dis­ti­vat kat­so­jan järk­kymättömällä kas­vot­to­muu­del­laan, on Jeff­rey Dah­me­ril­le on­nis­tut­tu ra­ken­ta­maan oi­keat kas­vot. Näitä sar­ja­mur­haa­jae­lo­ku­via yh­distää to­si­seik­ko­jen ohel­la se, että kai­kis­sa py­ritään an­ta­maan kat­so­jal­le mah­dol­li­sim­man rea­lis­ti­nen ku­va ame­rik­ka­lai­ses­ta yh­teis­kun­nas­ta ja eten­kin niistä yh­teisöistä, jois­sa hei­koim­mil­la yk­silöillä on syrjäy­ty­mi­nen jat­ku­va­na ris­kinä. Tässä elo­ku­vas­sa tuo­hon yh­teisöön tu­tus­tu­taan kos­ket­ta­vis­sa ta­kau­tu­ma­jak­sois­sa. Je­re­my Ren­ner on lois­ta­va ni­mio­sas­sa. Hä­nen va­ka­vil­la kas­voil­laan nä­kyy jo lap­se­na tu­kah­du­tet­tu tie­dos­ta­ma­ton su­ru. Ka­me­ra vii­pyy po­jas­sa pit­kiä ai­ko­ja ja seu­raa tämän hil­lit­tyjä eleitä, ikään kuin yrittäen se­littää kai­ken vain ky­symällä, mik­si. Tämän kai­ken rak­kau­det­to­muu­den ja ko­vuu­den kes­kellä oh­jaa­ja on ha­lun­nut et­siä myös vä­littä­mi­sen tun­net­ta.

Elo­ku­vas­sa on to­del­la kirk­kaat, jo­pa räi­keät vä­rit. Upeas­ti va­lais­tu ja la­vas­tet­tu elo­ku­va on tark­ka­piir­toi­nen. Ää­ni­rai­ta ei ole ihan ku­van ta­soa. Te­hos­teet ovat etäällä, ja mo­ni­ka­na­vai­suut­ta on käy­tet­ty sääs­te­liääs­ti. Ekst­rois­sa on 16 mi­nuut­tia pitkä fea­tu­ret­te sekä trai­le­rei­ta. (VA)