Dick ”Yhden oton” Van Dyke käytti hävyttömän paljon kierrätysnauhaa Trader Hornin otoksista, jotka kuvasivat afrikkalaisia heimoja, eikä toimintakaan tunnu pääsevän käyntiin, kunnes noin puolen tunnin vatvomisen jälkeen Johnny Weissmuller tekee kuuluisan entréensä.
Dick ”Yhden oton” Van Dyke käytti hävyttömän paljon kierrätysnauhaa Trader Hornin otoksista, jotka kuvasivat afrikkalaisia heimoja, eikä toimintakaan tunnu pääsevän käyntiin, kunnes noin puolen tunnin vatvomisen jälkeen Johnny Weissmuller tekee kuuluisan entréensä.
Hienoa, että takakannessa on populaarikulttuurin eniten väärin lainattu klisee (vain Guinness on yhtä usein väärin kirjoitettu): se oli Tarzan, Jane, ilman mitään persoonapronomineja.
Elokuva oli käänteentekevä, mutta niin perin epätasainen. Parhaimmat kohtaukset ovat legendaarisia, suuri osa kaikkea muuta.
Elokuvan nimi on alkuteksteissä harhaanjohtavasti Tarzan ja valkoinen nainen, mikä pani ihmiset palauttelemaan Tarzan Collection -kansioita. Muutenkaan elokuvat eivät ole kronologisessa järjestyksessä, mutta se on pieni harmi.
Tarzanin pako on kuuluisa siitä, että se olisi voinut olla MGM/Thorpe/Weissmuller –sarjan parhain, mutta jo tähän aikaan studion ennakkokatselulle pantiin liian suuri paino. Katsojat pitivät lepakkokohtausta liian raakana, vaikka Burroughsin alkuperäisissä romaaneissa oli paljon aggressiivisempaa toimintaa. Tuotannosta tuli tilkkutäkki, joka vei paljon dynamiikasta. Ikävä kyllä sensuroituja otoksia ei ole koskaan löydetty — ei ainakaan kokonaan. (Mitä jäi jäljelle, se löytyy ERB-sivuilta
http://www.erbzine.com). Joka tapauksessa Tarzanin pako on mielenkiintoisimpia sarjassa.
Paljon printtivikoja, mutta hyvin katsottava. Taso vaihtelee paljon. Osa kohtauksista on yllättävän tarkkaa ja nautittavaa tasoa. Selkeä monoraita, tosin kohina on melkoista. Ei ekstroja. R1-boksissa on pitkä dokumentti, sitä ei löydy tästä. Sama elokuvasarja löytyy myös komeasta Warnerin metalliboksista. (PS)