Joskus unohtaa elokuvan ansaitsevan tasapuolisen tarkastelun ja vertailun muiden taiteen muotojen rinnalla.
Joskus unohtaa elokuvan ansaitsevan tasapuolisen tarkastelun ja vertailun muiden taiteen muotojen rinnalla. Onhan elokuvan nykytehtävä suurimman kansanosan silmissä pelkästään viihteellinen ja kertakäyttöinen. Aika ajoin vastaan osuu kuitenkin teos, joka ei pyri flirttailemaan valtavirran kanssa, vaan ainoastaan pysäyttämään vastapuolen.
Innocence sykähdyttää paratiisinkaltaisella hiljaisuudella, mystisyydellä ja tuntemattomilla tarkoitusperillä. Innocence odottaa kliimaksiaan, kasvaa uuvuttavan hitaasti. Innocence paljastaa kovin vähän, vähemmän kuin elokuvan "pitäisi". Vain harvoin mikään taideteos herättää katsomatilanteessa aisteja niin vahvasti kuin tämä maaginen uni. Sen tehtävä on jäädä vainoamaan, pakottaa katsoja poistumaan luotaan tiedottomana. Toiselta puolelta voi ajatella elokuvan antavan rajattomat mahdollisuudet omiin tulkintoihin. Lapsille ja lapsenmielisille elokuva aukenee mielikuvituksen suomien rajojen reunojen venyessä.
Elegantti kuva, metsien salamyhkäisyys heijastuu myös ruudulla. Naisellisuus on esillä tavallista vahvempana. Äänet poimitaan pienimpiä myöten. Loisteliaat ekstrat (8-minuuttinen ohjaajan selvennys elokuvastaan, sekä näyttelijä Zoë Auclairin 10-minuuttinen diaprojektorityyppinen kertomus lapsen näkökulmasta) selittävät joitain avonaisia kohtia. Pääasiana on tukea tunnetta, jonka elokuva jättää katsojaansa. (VA)