Sar­ja­ku­vis­ta ei yleensä tu­le hy­viä elo­ku­via, se on jo mel­ko au­kot­to­mas­ti to­dis­tet­tu, mut­ta mik­sei Hol­lywoo­dis­sa us­kal­le­ta enää tehdä oi­keas­ti tiu­kan synk­kiä toi­min­tae­lo­ku­via? Tämä poh­jat­to­man pon­ne­ton, lä­peensä teennäi­nen ja kei­no­te­koi­sen syn­kis­te­levä toi­min­tapätkä per­heensä me­nettä­neestä kos­to­nen­ke­listä la­tis­tuu kli­seek­si jo en­nen kuin san­ka­rin trau­mo­ja päästään luo­maan.

Jos taus­tal­la ole­va sar­ja­ku­va­kaan ei ol­lut la­jin­sa merk­ki­paa­lu, oli se kui­ten­kin mo­nin ver­roin viih­dyttäväm­pi ja jo­pa us­kot­ta­vam­pi teos. Nyt vii­meistään venäläi­sen am­mat­ti­tap­pa­jan il­mes­tyt­tyä on selvää, että al­ku­peräi­sen hen­ki on te­kijöiltä ol­lut pa­hem­man ker­ran hu­kas­sa. Kylmän mut­ka­ton ja pe­rik­si an­ta­ma­ton kos­to­ker­to­mus on muut­tu­nut friik­ki­sir­kuk­sek­si, jos­sa lap­sil­le ope­te­taan, että su­ruun pitää juo­da vis­kiä ja jää­kaa­pi­no­vi sekä ves­sanpönttö ovat so­ve­liai­ta lyömäa­sei­ta. Ku­ka oi­kein on edes päättä­nyt, että me­ga­lo­maa­ni­sen yliam­pu­va vä­ki­val­ta on hyväk­syttävämpää kuin fy­sii­kan la­ke­ja nou­dat­ta­va vä­ki­val­ta, jos­sa hui­tai­su sat­tuu ja luo­tei­hin kuo­lee?