Ho­me­rok­sen Ilias on maail­man tun­ne­tuin ta­ri­na, jos­ta al­koi eu­roop­pa­lai­nen kult­tuu­ri. Ame­rik­ka­lai­sis­sa kä­sissä tu­lok­se­na on kir­joi­tus, jo­ka pa­nee ai­na­kin kym­me­nen ker­taa puis­te­le­maan päätään.

Tällä ker­taa oh­jaa­jan hen­kilöoh­jaus on­tuu pa­him­man ker­ran. Akil­leuk­sen roo­li vas­taa vaa­ti­vuu­des­sa Seit­semän vel­jek­sen Ju­ha­nia, eikä nei­timäi­sestä Brad Pit­tistä ole tehtävään. Juu­ri kun odo­tuk­set pa­laa­vat, hen­kilöt ker­to­vat, kuin­ka heidän ni­mensä vielä muis­te­taan­kaan. Seu­raa­van hyvän koh­tauk­sen jäl­keen tun­nel­ma pi­la­taan gre­go­riaa­ni­sen kirk­ko­lau­lun ja joi­kaa­mi­sen se­kai­sel­la ui­ku­tuk­sel­la. Te­kijöil­le ei kai­ke­ti ole ker­rot­tu, että te­ho­kei­noa on käy­tet­ty jo ker­ran hy­vin, ja usei­ta ker­to­ja huo­nos­ti.

On lap­sel­lis­ta väittää, että tämä on Gla­diaat­to­ria pa­rem­pi ee­pos. Yk­si lisätäh­ti tu­lee siitä, että Roo­man pe­rus­ta­ja Ae­neas mai­ni­taan pu­res­ke­le­mat­to­mas­sa muo­dos­sa.

Kaar­tin par­hai­ta on ko­toi­sis­ta leh­tiar­viois­ta poi­ke­ten al­ku­peräi­nen Han­ni­bal Lec­ter, Brian Cox, Aga­mem­no­ni­na ja Chop­pe­ris­ta nos­tet­ta saa­nut Eric Ba­na Hek­to­ri­na.

Ja lo­puk­si: toi­vot­ta­vas­ti ke­nelläkään ei ole Ak­hil­leuk­sen it­se­luot­ta­mus­ta ha­mu­ta nai­sen ha­meen al­le, kun tämä pai­naa ti­ka­ria kurk­kua vas­ten. Ei Ho­me­ros­kaan niin vii­neissään ol­lut, että näin hur­jia oli­si tu­ri­noi­nut.