Pikkutuhmaan ja muuten vaan banaaliin jutusteluun pitemmän kaavan kautta suhtautuva jännäri avaa kirjavan porukan junailemaa huumekauppaa ajan kanssa.
Pikkutuhmaan ja muuten vaan banaaliin jutusteluun pitemmän kaavan kautta suhtautuva jännäri avaa kirjavan porukan junailemaa huumekauppaa ajan kanssa. Huumeita, timantteja ja lakanoissa piehtarointia riittää, mutta hidasvetoinen joskin tarkasti artikuloitu dialogi pitää mielenkiinnon vain vaivoin yllä. Inflatoituneella egolla varustettu elokuva punoo verkkonsa kiusoittelevan hitaasti, eikä lopulta kykene tarjoamaan investoidulle ajalle oikeastaan minkäänlaista tuottoa.
Ridley Scottin ohjaus ja näyttelijäkaarti Michael Fassbinderistä Javier Bardemin, Penelope Cruzin ja Cameron Diazin kautta Brad Pittiin, mutta kaikki menee hukkaan. Tarina on jokseenkin kiinnostava, mutta punaisen langan ympärillä on sellainen määrä merkityksetöntä ja läpinäkyvän sensaatiohakuista läppää, että kokonaisuus puuroutuu pahasti. Jorina yrittää lähestyä filosofiaa, mutta päätyy vain itseriittoiseksi nipuksi kaskuja.
Tämä olisi voinut olla mehukas risteytys "Thelma & Louise":sta ja "Traffic":istä, mutta sen sijaan kyse on ennemminkin "The Breakfast Club":ista huumeiden ja pianovaijerin kera. Tässä esikuvana onkin paremminkin ollut Oliver Stonen taannoinen huumejännäri "Savages", joka kuitenkin on ylivertainen teos tämän rinnalla. Ottaen huomioon käsikirjoittaja Cormac McCarthyn aiemmat meriitit — komean nihilistinen vaellus "Tie" ja moderni noir länkkäri "Menetetty maa" — olisi ruuvivääntimeltä myös tarinan osalta ollut lupa odottaa paljon enemmän. Lopputuloksena on nyt hämmästyttävän huono elokuva nimekkäältä tuotantoporukalta, ja helposti vuoden tähän asti huonoin iso elokuva kotiteatterissa. Lopulta tämän elokuvan ainoa muistettava tempaus on laittaa Cameron Diaz nytkyttämään Ferraria, eikä sekään juuri puolla elokuvan katsomista.
Boksista löytyy sekä elokuvan alkuperäinen teatteriversio, että uusi noin 20 minuutilla pidennetty versio omilta levyiltään.
Kiitettävän terävä kuva on moitteettoman erotteleva, kliinisen jäsentynyt ja puhtaan virheetön. Musiikkiraita yrittää luoda parhaansa mukaan vinoutunutta, edes hieman epäturvallista todellisuudentuntua, joka nostaisi tapahtumat arkisuuden yläpuolelle. Hetkittäin tässä myös onnistutaan, mutta melodia ei hyvitä lyriikoiden lässähtämistä - dialogille kun annetaan tässä runsaasti tilaa, mutta vuorosanoilta puuttuu kaikki paino.
Pidennetyn version ekstroissa kuvallinen kommenttiraita (79 min. materiaalia) ja teatteriversion kaverina poistettuja kohtauksia (7 min.), traileri sekä tv-spotteja. (IJ)