”Jos minuun törmää, on tosi huono päivä.”
Tämän huomaa ensimmäisen’ vartija, joka törmää epäonnekseen outoon hiippariin ranteessaan Breitling Chronomat.
”Jos minuun törmää, on tosi huono päivä.”
Tämän huomaa ensimmäisen’ vartija, joka törmää epäonnekseen outoon hiippariin ranteessaan Breitling Chronomat. Kello vaihtaa omistajaa, ja netissä bisneskurssin käynyt nuorimies (uskomaton Jake Gyllenhaal) alkaa sattuman kautta nousunsa työmaavarkaasta onnettomuus- ja rikospaikkojen kuvaajaksi. Kovaa kilpailua LA:n paikallisuutisista käyvä pahnanpohjimmainen yhtiö alkaa käyttää miehen kyynisiä otoksia, ja katsojaluvut nousevat kohisten.
Nightcrawler on osuva allegoria Yhdysvalloista opportunistien täyttämästä helvetistä, jossa kaikella on hintansa ja kaikki myös hinnoitellaan. Jännittävästi tehtyä draamaa ei kuitenkaan tarvitse katsoa filosofin sarvisankasilmälasien takaa, mutta tuskinpa kukaan on yhtä paatunut kuin päähenkilö, etteikö haukkoisi henkeään todellisen psykopatian edessä.
Leegio kriitikoita on antanut tälle viisi tähteä, mikä on perusteltua. Vähintäänkin se menee loistavaan sarjaan päivityksenä teemoista, joihin paneutuivat aikoinaan Mackendrickin Menestyksen huuma (1957), Antonionin Blow Up – erään suudelman jälkeen (1966), Coppolan Keskustelu (1974) ja Wilderin Etusivu uusiks’ (1977). Ne kaikki kiertävät samaa näkemiseen ja kuulemiseen liittyvää moraalista dilemmaa. Miten aineiston sulatamme, ja mikä on moraali sillä, joka informaation syöttämisestä vastaa ja hyötyy.
Aika jännä vivahde elokuvasta tulee sen teknisestä toteutuksesta. Se on varmaan ainoita elokuvia, joissa videokuvia käytetään taiten ilmaisua tukien. Yleensä ne ovat itsetarkoituksellisia ja rasittavia. Nyt on toisin.
Laadukas kuva ja ääni. Ekstroissa kommenttiraita ja 5 min. dokumentti. (PS)