Kolmen tarinan triptyykki pureutuu alistumisen teemaan kolmen kevyen sadomasokistisen tarinan kautta.
Kolmen tarinan triptyykki pureutuu alistumisen teemaan kolmen kevyen sadomasokistisen tarinan kautta. Lukuisia kertoja palkitun kreikkalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Yorgos Lanthimoksen (mm. The Lobster, The Killing of the Sacred Deer ja The Favorite) aivopalapeli on koukuttava, mutta sadistisen pitkä mysteeri.
Tarkoituksella kieroon kasvatetut hahmot kantavat kukin palaa mysteeristä, jonka ratkaisu on jokaisen minuutin myötä kauempana palkitsevasta. Emma Stone, Jesse Plemons ja Willem Dafoe lähestyvät ydintä kolmen hädin tuskin toisiinsa nivoutuvan tarinan kautta. Yhteistä kaikille tarinoille tuntuu olevan käskyjen noudattaminen ja niille alistumisen ehdoton vaatiminen. Se mitä tämä kaikki kertoo katsojalle lienee jo korvien välissä ennen elokuvaa, mutta ainakin kokonaisuus nollaa aivot tehokkaasti.
Asiallinen kuva löytää tuoreita kuvakulmia tapahtumiinsa kuljettaen kameraa paikoin odottamille linjoille. Jälki on näyttävästi kohdillaan auringon paahtamaa väritoistoa myöten. Silti päälimmäinen tunne on viipyilevä kerronta ja itseriittoinen ajankulu.
Odotetusti dialogivetoinen ääniraita hoitaa tonttinsa taitaen, mutta vuorosanojen väliin mahtuisi kokonaan toinen elokuva. Ehkä tämä onkin tarkoitus, mutta mieltä valtaa ennen pitkää myös toisenlainen kysymys kuin tekijät ovat ehkä tarkoittaneet: miksi tämä on näin hidas?
Ekstroissa poistettuja kohtauksia ja kooste elokuvan synnystä. (IJ)