Li­ki kol­me­kym­mentä vuot­ta sit­ten nuo­ruut­taan viettä­neet tietävät ta­kuul­la elo­ku­vat Bud­dy Hol­ly Sto­ry ja Ame­ri­can Hot Wax, vaik­ka suu­ri yleisö tun­si­kin enemmän ve­toa 1950-lu­vun rock ’n’ roll –il­miötä pas­tis­si­no­mai­ses­ti ku­van­neen Hap­py Days –­te­le­vi­sio­sar­jaan ja John Tra­vol­tan täh­dittämään Grea­seen. Edellä mai­ni­tut jäivät sil­ti pa­rem­min his­to­riaan do­ku­men­ti­no­mai­sen tark­kuu­ten­sa ta­kia.

Suo­mes­sa ihail­tiin eni­ten Ed­die Coch­ra­nia ja Ge­ne Vin­cen­tiä, vaik­ka Hol­ly vai­kut­ti pi­simmäl­le, jo­pa suo­raan Beat­le­sien ja Hol­lie­sin ni­meen, ja sitä­kin enemmän kaik­keen vuo­den 1958 jäl­kei­seen rock­mu­siik­kiin.

It­se Hol­ly-e­lo­ku­va ei juu­ri­kaan va­lo­ta mu­sii­kin tai mie­hen taus­to­ja, mut­ta Ga­ry Bu­seyn ja kump­pa­nien it­se lau­la­mat ja soit­ta­mat klas­si­kot on­nis­tui­vat luo­maan ai­dot soun­dit, joi­ta ei al­ku­peräi­se­si­tys­ten play­bac­ki­na ikinä saa­vu­tet­tai­si. Hämmäs­tyttä­vintä on se, että tuo­tan­to­ta­lou­del­li­sis­ta syistä oh­jaa­ja käyt­ti en­simmäistä otos­ta, har­voin tois­ta. His­to­rial­li­set epä­tark­kuu­det­kin joh­tui­vat tuo­tan­nol­li­sis­ta syistä. Oi­kei­ta Cric­kets-muu­si­koi­den ni­miä ei voi­nut käyttää, ja kvin­tet­ti vaih­tui kvar­tet­tiin.

Ku­va ei häikäi­se tark­kuu­del­laan, mut­ta is­tuu il­mai­suun. Ste­reo­rai­ta ha­kee ta­ka­kaiut­ti­mis­ta ai­na­kin keik­kahä­lyä, mut­ta on muu­ten ai­ka tunk­kai­nen. Mu­siik­ki soi ko­meas­ti. Ekst­roi­hin on tal­len­net­tu trai­le­ri.