Mi­ten tämä on mah­dol­lis­ta? En ai­koi­naan an­ta­nut Jack Ryan –e­lo­ku­vis­ta par­haim­mal­le­kaan enempää kuin kol­me täh­teä tym­peän, oman ai­kan­sa ”A­me­rik­ka en­sin” –a­sen­teen­sa ta­kia. Nyt vii­den elo­ku­van si­kermä nos­taa peuk­ku­ni ylös edes­men­nyttä Ro­ger Eber­tiä lai­na­tak­se­ni.

Ai­ka on teh­nyt tehtävänsä eli se, mitä to­del­li­suu­des­sa on ta­pah­tu­nut, on syynä, mik­si jo­kai­sen ny­kyi­sestä Trump/­Ko­rea/­Pu­tin/­Kii­na –a­se­tel­mas­ta huo­les­tu­neen kan­nat­taa kat­soa nämä ai­ka­naan naii­vit Tom Clan­cyn ro­maa­nei­hin pe­rus­tu­vat elo­ku­vat.

Pu­nai­sen lo­ka­kuun metsäs­tys (1990) oli ai­koi­naan pet­ty­mys epä­suh­tan­sa ta­kia. Alec Bal­dwin tun­tui kaik­kien ai­ko­jen sur­keim­mal­ta kas­tauk­sel­ta, kun Sean Con­ne­ry yr­myi­li ver­rok­ki­na. Nyt­tem­min sur­keat tr­ril­le­ri­vuo­det ja si­vuo­sien vah­vuus nos­ta­vat tätä­kin ko­ke­mus­ta: Scott Glenn, Sam Neill, Tim Cur­ry, Ja­mes Earl Jo­nes ja Stel­lan Skatsgård on ai­ka­moi­nen kat­taus sa­mas­sa elo­ku­vas­sa. Mus­tan huu­mo­rin sat­tu­maa edus­taa se, että en­simmäi­sessä pää­koh­tauk­ses­sa Con­ne­ry pa­nee hen­giltä KGB-up­see­rin ni­meltään Pu­tin.

Nä­kymätön vi­hol­li­nen (1992) on edel­leen näistä vas­ten­mie­li­sin yh­distäessään kiih­koisän­maal­li­suu­teen lap­sel­li­sia ase­tel­mia. Iloi­ta voi kui­ten­kin tv-sar­jas­sa Poi­ro­tin apu­lai­se­na tu­tuk­si tul­leen Hugh Fra­se­rin kes­kei­sestä roo­lis­ta.

Is­ku Ko­lum­biaan (1994) kor­jaa edel­li­sen vir­heitä po­liit­ti­sel­la prag­ma­tis­mil­laan ja jo­pa kri­ti­soi Yh­dys­val­tain kor­keim­man joh­don kor­rup­tio­ta sekä CIA:n mie­li­val­tai­sia ot­tei­ta. Tur­han pitkä toi­min­tae­lo­ku­va siitä kui­ten­kin tu­li.

Pe­lois­ta pa­hin (2002) on ehkä kaik­kein suu­rin nou­si­ja. Se to­ki joh­tuu 2010-lu­vun lo­pun kan­sainvä­li­sen po­li­tii­kan ar­vaa­mat­to­muu­des­ta. Elo­ku­va jo­pa ku­vaa hy­vin rea­lis­ti­ses­ti, mitä ta­pah­tuu ja mi­hin se uh­kaa joh­taa, kun ydin­la­taus räjähtää Bal­ti­mo­res­sa. Kir­jal­li­suu­den ystä­viä hy­myi­lyttä­nee ni­men Bul­ga­kov (Saa­ta­na saa­puu Mos­ko­vaan) käyttö tur­val­li­suus­po­liit­ti­ses­sa har­joi­tuk­ses­sa. Lop­pu ei ole­kaan mitään har­joit­te­lua, vaan hi­koi­lua to­si­toi­mis­sa. Pää­hen­kilön (Ben Aff­leck) jat­ku­van ku­te­mi­sen­kin an­taa an­teek­si.

Myös Jack Ryan: Sha­dow Rec­ruit (2014) yllättää myön­tei­ses­ti. Ch­ris Pi­ne peit­toaa ai­na­kin Alec Bal­dwi­nin suo­ri­tuk­sen men­nen tul­len. Myös ase­tel­ma on aiem­pi rea­lis­ti­sem­pi, ja nos­taa pe­lot­ta­via aja­tuk­sia venäläi­sen ta­lou­den ai­heut­ta­mis­ta glo­baa­leis­ta ris­keistä. Ta­lous­tie­tei­lijät var­maan­kin pitävät pää­juon­ta naii­vi­na, mut­ta kat­so­jan­han ei näin tar­vit­se aja­tel­la. CIA-hy­mis­tys­kin on saa­nut har­mai­ta sä­vyjä: ve­si­ki­du­tuk­set jo­pa mai­ni­taan. Ikävä kyllä in­ten­si­teet­ti kar­kaa puo­lenvä­lin jäl­keen ja tuo­te­si­joit­te­lu eli 1989 Châ­teau Haut Brion, Ha­mil­to­nin kel­lot, Ran­ge Ro­ve­rit ja De­fen­de­rit vas­taa­vat pääan­tia. Sen ver­ran voin lie­ventää, että oh­jaa­ja Ken­neth Bra­nag­hin kon­na jää mie­leen ja lop­pu­koh­taus on puo­les­taan jo vetävä. (PS)