Miten tämä on mahdollista?
Miten tämä on mahdollista? En aikoinaan antanut Jack Ryan –elokuvista parhaimmallekaan enempää kuin kolme tähteä tympeän, oman aikansa ”Amerikka ensin” –asenteensa takia. Nyt viiden elokuvan sikermä nostaa peukkuni ylös edesmennyttä Roger Ebertiä lainatakseni.
Aika on tehnyt tehtävänsä eli se, mitä todellisuudessa on tapahtunut, on syynä, miksi jokaisen nykyisestä Trump/Korea/Putin/Kiina –asetelmasta huolestuneen kannattaa katsoa nämä aikanaan naiivit Tom Clancyn romaaneihin perustuvat elokuvat.
Punaisen lokakuun metsästys (1990) oli aikoinaan pettymys epäsuhtansa takia. Alec Baldwin tuntui kaikkien aikojen surkeimmalta kastaukselta, kun Sean Connery yrmyili verrokkina. Nyttemmin surkeat trrillerivuodet ja sivuosien vahvuus nostavat tätäkin kokemusta: Scott Glenn, Sam Neill, Tim Curry, James Earl Jones ja Stellan Skatsgård on aikamoinen kattaus samassa elokuvassa. Mustan huumorin sattumaa edustaa se, että ensimmäisessä pääkohtauksessa Connery panee hengiltä KGB-upseerin nimeltään Putin.
Näkymätön vihollinen (1992) on edelleen näistä vastenmielisin yhdistäessään kiihkoisänmaallisuuteen lapsellisia asetelmia. Iloita voi kuitenkin tv-sarjassa Poirotin apulaisena tutuksi tulleen Hugh Fraserin keskeisestä roolista.
Isku Kolumbiaan (1994) korjaa edellisen virheitä poliittisella pragmatismillaan ja jopa kritisoi Yhdysvaltain korkeimman johdon korruptiota sekä CIA:n mielivaltaisia otteita. Turhan pitkä toimintaelokuva siitä kuitenkin tuli.
Peloista pahin (2002) on ehkä kaikkein suurin nousija. Se toki johtuu 2010-luvun lopun kansainvälisen politiikan arvaamattomuudesta. Elokuva jopa kuvaa hyvin realistisesti, mitä tapahtuu ja mihin se uhkaa johtaa, kun ydinlataus räjähtää Baltimoressa. Kirjallisuuden ystäviä hymyilyttänee nimen Bulgakov (Saatana saapuu Moskovaan) käyttö turvallisuuspoliittisessa harjoituksessa. Loppu ei olekaan mitään harjoittelua, vaan hikoilua tositoimissa. Päähenkilön (Ben Affleck) jatkuvan kutemisenkin antaa anteeksi.
Myös Jack Ryan: Shadow Recruit (2014) yllättää myönteisesti. Chris Pine peittoaa ainakin Alec Baldwinin suorituksen mennen tullen. Myös asetelma on aiempi realistisempi, ja nostaa pelottavia ajatuksia venäläisen talouden aiheuttamista globaaleista riskeistä. Taloustieteilijät varmaankin pitävät pääjuonta naiivina, mutta katsojanhan ei näin tarvitse ajatella. CIA-hymistyskin on saanut harmaita sävyjä: vesikidutukset jopa mainitaan. Ikävä kyllä intensiteetti karkaa puolenvälin jälkeen ja tuotesijoittelu eli 1989 Château Haut Brion, Hamiltonin kellot, Range Roverit ja Defenderit vastaavat pääantia. Sen verran voin lieventää, että ohjaaja Kenneth Branaghin konna jää mieleen ja loppukohtaus on puolestaan jo vetävä. (PS)
Kaikki viisi Jack Ryan -elokuvaa yhdessä kompaktissa paketissa. Levyt ovat identtisiä erikseen julkaistujen levyjen kanssa. Katso muut luonnehdinnat kunkin elokuvan erillisestä arvostelusta. (IJ/PS)