Sa­mas­ta muo­tis­ta va­let­tu­ja su­per­san­ka­ri­ta­ri­noi­ta on val­ko­kan­gas täynnä, mut­ta ai­na sil­loin tällöin mas­sas­ta nou­see oma­peräi­nen yllättäjä. Täl­lai­nen on 1930-lu­vun ra­dio­kuun­nel­mas­ta pol­veu­tu­va "vih­reä her­hiläi­nen", jo­ka rik­koo kli­seet vet­reän ival­li­ses­ti an­ta­mal­la hy­vik­sel­le lentävän huu­mo­rin­ta­jun ja pei­te­roo­lin pa­hik­se­na.

Ta­kinkäännön mo­ti­vaa­tio on yhtä ove­la kuin il­mei­nen­kin: pa­hik­set tietävät, että hy­vik­sen on ai­van pak­ko toi­mia ai­na tie­tyllä ta­val­la, ja näin no­he­va kon­na pää­see ai­na pa­koon vii­meistään si­vul­li­sia uh­kaa­mal­la. Mut­ta entä jos hy­vis omak­sui­si pei­te­roo­lin ri­kol­li­se­na ja haas­tai­si kon­nat näi­den omil­la kei­noil­la? Jos san­ka­rin pei­te­roo­li ei oli­si­kaan ta­vis, vaan ko­ko maail­man tun­te­ma su­per­kon­na. Ja vielä har­hau­tuk­sen mak­si­moi­mi­sek­si to­del­li­nen san­ka­ri oli­si­kin san­ka­rin apu­poi­ka ja ope­raa­tion ai­vot kri­mi­no­lo­gian ja jour­na­lis­min taus­tan omaa­va sih­tee­ri — jäl­kimmäi­nen vielä roo­lis­taan täy­sin tietämättömänä.

Koo­mik­ko Seth Ro­ge­nin ruu­mil­lis­ta­ma san­ka­ri on play­boy-vä­tys, jo­ka huo­maa ti­lai­suu­ten­sa tul­leen kun edes­men­neen isän ja­pa­ni­lai­ses­ta au­ton­kul­jet­ta­jas­ta kuo­riu­tuu tais­te­lu­la­jit ja ase­me­ka­nii­kan hal­lit­se­va yh­den mie­hen ar­mei­ja. Tämän idän ih­meen imus­sa hä­nestä­kin voi tul­la su­per­san­ka­ri. Seik­kai­lu­mie­li on pai­kal­laan, jo­ten ehkä tai­dot­kin seu­raa­vat perässä.

Räjähtävän haus­kas­ti käyn­nis­tyvä san­ka­ri­pa­ro­dia tar­joi­lee puo­livä­liinsä as­ti en­si­luok­kais­ta viih­dettä. Hil­peäs­ti vi­nou­tu­nut ase­tel­ma ja ta­va­no­mai­ses­ta poik­kea­va huu­len­heit­to kieh­to­vat, ja vir­keä vi­suaa­li­nen il­me mat­ri­xe­ja on­nis­tu­nees­ti va­rioi­vi­ne hi­das­tuk­si­neen toi­mi­vat ni­kot­te­le­mat­ta. Hy­vin vah­van alun jäl­keen seik­kai­lu al­kaa sa­ka­ta puo­livä­lin tie­noil­la, jol­loin myös vit­si­laa­ri al­kaa eh­tyä, mut­ta ko­ko­nai­suus kink­kaa kui­ten­kin vielä tyy­dyttäväs­ti maa­liin as­ti.

Su­per­la­tii­vi­nen, synkkä tai jän­nittävä tämä elo­ku­va ei ole, mut­ta oma­peräi­nen ja viih­dyttävä ta­paus eh­dot­to­mas­ti. Mui­hin gen­ren vii­me ai­ko­jen "e­ri­lai­nen nuo­ri" -ku­vauk­siin (mm. Watch­men, Han­cock ja Iron­man) ver­rat­tu­na Her­hiläi­nen liik­kuu pal­jon lä­hempänä ruo­hon­juu­ri­ta­soa, mut­ta teo­rias­sa ko­ko köö­rin voi­si kui­ten­kin bon­ga­ta sa­mas­ta lä­hiö­baa­ris­ta.