Yk­si on­nen muo­to on se, jos on vii­mei­sen ker­ran näh­nyt Rol­ling Sto­ne­sin vuon­na 1982 Gö­te­bor­gin Ul­le­vin sta­dio­nil­la. Kaik­ki sen jäl­keen ta­pah­tu­nut on ol­lut mo­tii­veil­taan ai­ka toi­sar­vois­ta. Tämä kos­kee bän­diä että kat­so­jia.

Kun Mar­tin Scor­se­se oh­ja­si Sto­ne­sin New Yor­kin klu­bi­kei­kas­ta do­ku­men­tin, on hie­noa ver­ra­ta lop­pu­tu­los­ta vuo­den 1976 The Band –e­lo­ku­vaan, jo­hon juu­ri Black and Blue –­le­vyl­le pes­tat­tu ki­ta­ris­ti Ron Wood te­ki pie­nen roo­lin. On mu­ka­va tse­ka­ta, mil­lai­sia ki­ta­roi­ta mie­het käyttävät (Ric­hard­sin kel­tai­nen Les Paul Ju­nior ja Woo­din sa­manvä­ri­nen Spe­cial, mut­ta ei vielä suo­ma­lai­sen Ver­sou­lin vii­si­kie­li­siä tai Blue Eye Rayaa).

Mut­ta on kau­heaa huo­ma­ta, kuin­ka huo­nos­sa kun­nos­sa bän­di on. Jag­ger lau­laa var­sin­kin al­ku­puo­lel­la kuin aloit­te­li­ja, eikä ki­ta­ra­kak­si­kon­kaan työs­ken­te­lyä voi ku­va­ta muu­ten kuin Ric­hard­sin omin sa­noin: ”O­lem­me mo­lem­mat ai­ka huo­no­ja, mut­ta yh­dessä hy­viä”. Lau­seen lop­pu­puo­li to­teu­tuu vain ajoit­tain.

Pa­ras­ta an­tia ovat Ch­ris­ti­na Agui­le­ran ("Li­ve With Me") ja ki­ta­ris­ti­le­gen­da Bud­dy Guyn ("C­ham­pag­ne and Ree­fer") vie­rai­lut. Ric­hards hoi­tuu jo­pa eri­no­mai­ses­ti ”You Got the Sil­ve­ristä”. Ko­ko bän­di lois­taa puo­les­taan "Sym­pat­hy for the De­vi­lillä".