A­me­rik­ka­lai­sen sci­fi­vai­kut­ta­ja John W. Camp­bell Jr.:n vuo­den 1938 no­vel­li "W­ho Goes The­re?" on muo­vat­tu elo­ku­vak­si jo kah­des­ti en­nen tätä uu­sin­ta fil­ma­ti­soin­tia ja ta­ri­na on vai­kut­ta­nut syväs­ti lu­ke­mat­to­miin mui­hin gen­ren elo­ku­viin ai­na In­va­sion of Bo­dy Snatc­her­sis­ta Alien-e­lo­ku­viin. Edel­lis­ten kah­den suo­ran fil­ma­ti­soin­nin — Ch­ris­tian Ny­byn ja Howard Hawk­sin vuo­den 1951 "T­he Thing from Anot­her World" ja John Car­pen­te­rin vuo­den 1982 "T­he Thing" — vä­lillä ai­kaa eh­ti vierähtää kol­mi­sen­kym­mentä vuot­ta, jo­ten uu­sin fil­ma­ti­soin­ti tu­lee siis hy­vin ajal­laan.

Hol­lan­ti­lai­sen Matth­jus Van Heij­nin­gen Jr:n en­simmäi­nen täys­pitkä oh­jaus pyr­kii tar­joa­maan Car­pen­te­rin elo­ku­vaan sau­mat­to­mas­ti is­tu­van en­nak­konäytök­sen, jos­sa nähdään mitä Kurt Rus­se­lin löytämällä nor­ja­lai­sel­la tut­ki­mu­sa­se­mal­la oi­keas­ti ta­pah­tui. Elo­ku­va suh­tau­tuu va­ka­vas­ti tehtäväänsä ja yrittää so­vit­taa pait­si miljöön, tun­nel­man ja mak­ro­ta­son ta­pah­tu­mat myös hah­mot ja mik­ro­ta­son sat­tu­muk­set Car­pen­te­rin vi­sioon. Lop­pu­tu­lok­se­na on pin­nal­taan var­sin näyttävä esinäytös, jo­ka kui­ten­kin api­noi esi­ku­van­sa vai­hei­ta tau­to­fo­niak­si as­ti. Elo­ku­va on yhtä ai­kaa Car­pen­te­rin elo­ku­van kloo­ni ja sen esinäytös, mikä ei ai­van toi­mi vaik­ka pa­la­set tun­tu­vat­kin oi­keil­ta. Asiaa ei au­ta sekään että hah­mot jäävät roo­lin­sa tun­te­vik­si pe­li­nap­pu­loik­si eikä ru­tii­ni­no­mai­ses­ti ku­vat­tu ava­ruu­so­lio­kaan on­nis­tu herättämään vi­lunvä­ris­tyk­siä al­ku­koh­taus­ta pi­demmäl­le.

Ta­ka­pe­rin Car­pen­te­rin elo­ku­vas­ta mal­lin­net­tu esinäytös on viih­dyttävää tie­teis­kau­hua, jo­ka ei kek­si oi­keas­taan mitään uut­ta, mut­ta tai­taa myl­lyn­pyö­ri­tyk­sen pa­rem­min kuin mo­net gen­ren vi­deo­viih­dyk­keistä. Elo­ku­va ei täy­dennä esi­ku­vaan­sa millään ta­paa, mut­ta jat­kaa sop­paa il­man että lop­pu­tu­los oli­si ve­ti­nen. Tämä oli­si voi­nut ol­la pyhäinhäväis­tys, mut­ta ei sitä on­nek­si ole, jo­ten sal­doa voi pitää ai­na­kin tyy­dyttävänä. Lop­pu­teks­teissä käy­tetään jo­pa pätkää Car­pen­te­rin lef­fas­ta.