Tutkimusryhmä löytää miehen ikiaikaisen jään uumenista.
Tutkimusryhmä löytää miehen ikiaikaisen jään uumenista. Jos mammutti voidaan pakastaa, niin miksei ihminenkin? Jäätynyt mies tuntuu jotenkin vanhentuneelta (sic) verrattuna tekoaikaansa parikymmentä vuotta sitten, josta muistan tämän aika hyvin.
Palentologinen fiktio eli esihistoriallisten aikojen kuvaus on pinnalla aina säännöllisin väliajoin. Ensimmäinen buumi koettiin 1900-luvun alussa, kun edellisinä vuosikymmeninä tehneiden erikoisten luurankojen salat alkoivat aueta tiedemiehille ja selvisi, millaiset hirmuliskot pitivät miljoonia vuotta aiemmin maailmaa pihdeissään.
Myös ihmiselon aamunkoi kiinnosti. Kirjoja tuli liukuhihnalta, ja myös arvostetut kirjailijat Jack Londonista (Ennen Aaatmia, Before Adam 1907) Arthur Conan Doyleen (Kadonnut maailma,The Lost World 1912) innostuivat cromagnon-ajoista. Edgar Rice Burroughs innostui toki myös (Kauhea Tarzan, Tarzan the Terrible 1922).
Elokuvateollisuus on puolestaan aktivoitunut aina silloin, kun tekninen kehitys on mahdollistanut näyttävät esihistorialliset eläimet. Yksi tällainen huippuhetki koettiin 1993, kun Steven Spielbergin Jurassic Park ensimmäistä kertaa näytti uskottavia dinosauruksia. Elokyva perustui Michael Chrichtonin romaaniin. Kirjailija loi tieteisaiheista trillereitä, ja Hollywood omaksui konseptin nopeasti.
Ihmisen alkuhämärä alkoi kiinnostaa myös siksi, koska Jean-Jacques Annaudin Taistelu tulesta (Quest For Fire, 1981) sai hyvän arvostelu- ja yleisömenestyksen. Jäätynyt mies liittyy tähän aaltoon. Syväjäädytetyn neanderthalin ihmisen henkiin herättäminen on toki hankala aihe kuvata. Tätä taustaa vastaan elokuva on onnistunut. Se etenee hyvin hitaasti, mitä voi toisaalta pitää virkistävänä varsinkiin genre-elokuviin pesiytyneiden salamaleikkausten aikana. Lopputulos tuntuu kuitenkin vanhentuneelta ja draamaltaan yksinkertaisesti hidastempoiselta.
Keskitason kuva ja ääni. Ei ekstroja. (PS)