Da Vin­ci -koo­di kuu­luu po­pu­laa­ri­kult­tuu­rin his­to­riaan mer­kittävänä il­miönä. Al­ku­peräi­nen Dan Brow­nin ro­maa­ni oli kir­joi­tet­tu kuin Alis­tair Mac­lea­nin kuo­lin­vuo­teel­la, mut­ta it­se idea oli niin lyömätön (to­ki voh­kit­tu), että krii­tik­ko voi vain huo­kail­la ihas­tuk­ses­ta.

Ka­to­li­sen kir­kon jär­jes­telmäl­li­nen nai­sen alis­ta­mi­nen vai­kut­taa vah­vas­ti ko­ko län­si­mai­seen yh­teis­kun­taan. Sa­maa ta­pai­li­vat jo Ni­ko Ka­zant­sa­kis, Stan­ley Kub­rick ja jo­pa ank­ka­piirtäjä Don Ro­sa. Yleensä ros­ka­kir­jal­li­suus myydään so­vi­nis­ti­mie­hil­le tai yk­sin­ker­tai­sil­le hu­pa­koil­le. Nyt tämän lu­ki­vat kaik­ki.

Kir­ja oli kir­joi­tet­tu kuin suo­raan elo­ku­van kä­si­kir­joi­tus­ta var­ten. Tämän vuok­si laa­tu­viih­dettä ural­laan oh­jan­neen Ron Howar­din oli­si pitä­nyt ke­pittää al­ku­peräis­teos. Toi­sin kui­ten­kin kä­vi, sillä kir­jan lu­ke­nut ei enää ih­met­te­le sym­bo­lien taus­to­ja, eipä kai edes pää­piir­teet tun­te­va.

Kol­me täh­teä täl­le an­ta­nee vain kat­so­ja, jo­ka on täy­sin tietämätön ko­ko asias­ta. Lo­pul­ta il­miön par­haak­si tuo­tok­sek­si jää WSOY:n jul­kai­se­ma ku­vi­tet­tu pai­nos, jo­ka näyttää kaik­ki vuo­si­sa­to­jen ajan kult­tuu­ria ja sen pii­lo­mer­ki­tyk­siä ku­vaa­vat al­ku­peräi­set ra­ken­nuk­set, miljööt, mui­nais­muis­tot ja tai­de­teok­set. Pi­den­net­ty DVD-ver­sio sisältää yli 25 mi­nuut­tia teat­te­ris­sa nä­kemättö­miä koh­tauk­sia.