Rikas radikaali saattaa olla oiva yhdistelmä, jos kyseinen persoona ei havittele harvainvaltaa, vaan haluaa edistää demokratiaa.
Rikas radikaali saattaa olla oiva yhdistelmä, jos kyseinen persoona ei havittele harvainvaltaa, vaan haluaa edistää demokratiaa. Hollywoodin historian kuuluisin ja aikanaan kallispalkkaisin käsikirjoittaja Dalton Trumbo (Loma Roomassa, Spartacus, Papillon, Exodus) on hyvä esimerkki tästä.
Mies liittyi tamperelaistaustaisen Gus Hallin johtamaan Yhdysvaltain kommunistiseen puolueeseen toisen maailmansodan aikana. Kun kylmä sota alkoi vuosikymmenen lopulla, kiihkoisänmaalliset voimat alkoivat ahdistelunsa ja moni elokuva-alan ammattilainen muutti maasta, sortui muuten tai joutui tekemään työtään Hollywoodissa salanimellä.
Kaikki elokuvaa harrastavat varmasti nauttivat katselukokemuksestaan jos ei taiteellisen laadun niin mielenkiintoisten viitteidensä ansiosta. Myös näyttelijäsuoritukset nousevat normi-Hollywoodin yläpuolelle ainakin 2010-luvun tasolla. Breaking Bad –sarjasta tunnettu Bryan Cranston on kuin ilmetty esikuvansa.
Se miten hyvin mielenkiintoinen ja yksityiselämässään eksentrisen Trumbon persoona välittyi elokuviin, jää toisarvoiseksi.
Elokuvan kohokohta on kohtaus, joka kuvaa ratkaisevan hetken. Kveekaritaustainen, vamppirooleista sivuosien kautta pahamaineiseksi juorukolumnistiksi vajonnut Hedda Hopper (Helen Mirren) sanoo Sam Goldwynille suorat sanat: Jos Trumbo jatkaa, hän kirjoittaa jatkuvalla syötöllä filmimoguleista heidän alkuperäisillä juutalaisilla nimillään. Goldwynin syntymänimi oli Shmuel Gelbfisz. Gelb tarkoittaa keltaista ja geld rahaa, mutta mielleyhtymä oli selvä. Nouseva antisemitismi ratkaisi kisan J. Edgar Hooverin (joka syötti tietojaan Hopperille), senaattori McCarthyn ja John Waynen eduksi.
Toinen herkullinen kohtaus kertoo siitä, kuinka Trumbo nolaa Waynen sanomalla tälle mustalistalaisten sentään palvelleen sodassa Duken räiskiessä harjoituspanoksia kameran edessä. Loppujen lopuksi kiihkoilijat eivät saaneet alistettua muita kuin yksilöitä. Lait eivät muuttuneet, ja 1960-luvun ihmisoikeusliikehdintä otti ainakin erävoiton.
Tärkeämpää ehkä on se, että elokuvan ajoitus on loistava juuri nyt, kun medianmurros, some-proraganda ja yhteiskuntien valuminen kiihkeisiin heimokultteihin on perin ajankohtaista. Trumbo edustaa mustaa nimihuumoria muistuttaen kummasti erästä oranssi-ihoista presidenttikandidaattia.
Jos Yhdysvaltain presidentinvaalit, brittien Brexit, perussuomalaisten seuraava vaaliteema, Venäjän tulevaisuus tai Turkin tilanne askarruttavat, Trumbo on perusteltua katsottavaa. Se ei ehkä ole neljän tähden elokuva, mutta se aiheuttaa neljän tähden verran ajateltavaa.
Laadukas kuva ja ääni. Ekstroihin on tallennettu 6 min. dokumentit. (PS)