E­ron­nei­den van­hem­pien ai­kui­nen poi­ka toi­voo, että hä­nen py­syvällä so­ta­ja­lal­la ole­vat van­hem­pan­sa suos­tui­si­vat tu­le­maan pik­ku­vel­jen häi­hin. Toi­ve tuik­kaa mel­koi­sen ke­ro­sii­ni­pa­lon ja pian yk­si asia on kuin en­nen van­haan ja kaik­ki muu mat­kal­la koh­ti prink­ka­laa. Van­hus­ten hol­tit­to­man haus­kan­pi­don ja nuo­ren­pa­rin vil­pittömän on­nen vä­lissä myös mie­hen oma pa­ri­suh­de al­kaa kai­va­ta uu­del­leenmää­rit­te­lyä.

Mo­nion­gel­mai­sen ih­mis­suh­de­vyyh­din pu­no­va ko­me­dia on­nis­tuu hy­ker­ryttämään alus­ta lop­puun as­ti, mikä on ko­me­diois­sa tur­han har­vi­nai­nen piir­re. Sa­maan ai­kaan ta­pah­tu­mis­sa on mu­ka­na vir­kistävän kir­peä juo­va jo­ta­kin oi­keaa elämää lä­hes­tyvää. Ope­tus kai­ken pai­no­las­tin kip­paa­mi­ses­ta lai­dan yli ja omaan elämään kes­kit­ty­mi­sestä on se­kin so­pi­van ma­kea.

A­dam Scott pääo­sas­sa kan­taa hy­vin alun epä­kii­tol­li­sen tehtävänsä sir­kuk­sen sel­kopäi­senä ti­rehtöö­rinä, ja koet­te­lee sit­ten mauk­kaas­ti jär­jen ra­jo­ja. Ric­hard Jen­kins puo­les­taan pää­see ir­rot­te­le­maan alus­ta lop­puun täy­sin rin­noin. Muu­toin­kin tun­nis­tet­ta­va näyt­te­lijä­kaar­ti on sym­paat­ti­nen.