T­rue De­tec­ti­ven kol­man­nen kau­den BD-bok­si on hyvä koh­de poh­tia, mikä oi­kein on ko­ti­teat­te­ri­har­ras­tuk­sen ny­ky­ti­la ja suun­ta.

Ny­kyään ko­ti­teat­te­ri mer­kit­see sitä, että kä­si et­sii kau­kosää­ti­men, eikä ko­te­loa tar­vit­se enää ava­ta saa­ti le­vyä kan­taa soit­ti­meen.

Geor­ge Lu­cas tai­si en­nus­taa jo kym­me­niä vuo­sia sit­ten, että ih­mi­set ha­lua­vat tu­le­vai­suu­des­sa kai­ken ko­tiin­sa ti­laa­mal­la. Pa­ra­dok­si on siinä, että ky­sei­nen her­ra loi suu­ren jol­lei suu­rim­man osan omai­suu­des­taan ta­va­roil­la.

E­lo­ku­va­le­vyt ovat jo nyt dig­ga­ri­ka­maa. Har­jau­tu­nei­den har­ras­ta­jien hei­niä siinä missä LP-le­vy, C-ka­set­ti tai ko­va­kan­ti­nen kir­ja. Mut­ta eipä ai­kaa­kaan, kun kat­so­ja huo­maa, et­tei Netf­lix saa­ti HBO voi kos­kaan kor­va­ta oman elo­ku­va­kir­jas­ton kat­ta­vuut­ta.

T­rue De­tec­ti­ve 3 te­kee vai­ku­tuk­sen tässä suh­tees­sa. On to­ki help­po pan­na sar­ja pyö­rimään HBOn ka­na­vil­ta. Var­maan teen nyt sa­man Sil­ta-sar­jan eri kau­sil­le, kat­son ne suo­ra­tois­to­na, kun tytär muut­ti hil­jat­tain Malmöhön. Ovat kau­det to­sin ol­leet hyl­lyssä­kin ai­ka päi­viä. Mut­ta help­po on help­poa.

Help­pous ei kui­ten­kaan ole Nic Piz­zo­lat­ton luo­man True De­tec­ti­ve -sar­jat­ri­lo­gian koh­dal­la oleel­lis­ta. Kol­men BD-le­vyn kat­taus an­taa kah­dek­san jak­son lisäk­si niin pal­jon enemmän. Kaik­ki tämä oli ai­na­kin mi­nus­ta mai­nio ko­ke­mus, jo­ka an­toi mah­dol­li­suu­den pa­la­ta hie­non tv-tai­teen pa­riin.

It­se kol­mos­kau­si on aiem­pia mo­ni­ta­soi­sem­pi ja -ai­hei­sem­pi. Se ku­vaa kah­ta ar­kan­sa­si­lais­ta et­sivää, jot­ka tut­ki­vat kuol­leen po­jan ja ka­don­neen si­sa­ren ar­voi­tus­ta. Mus­ta Hays (vai­kut­ta­va Ma­hers­ha­la Ali) on luo­nut it­sestään ih­mis­saa­ren Viet­na­min ko­ke­mus­ten­sa suo­jak­si. Kal­pea­naa­ma Ro­land (S­tep­hen Dorff par­haas­sa roo­lis­saan) on puo­les­taan tek­sa­si­lai­nen si­su­pus­si, jo­ka kät­kee ko­vuu­den al­le peh­meän si­simpänsä. Kuin kli­sees­sa ikään, mut­ta siltä se ei tun­nu.

Tämä on kui­ten­kin vain lähtö­koh­ta. Tär­keintä on se, että sar­ja ku­vaa tut­kit­ta­van ta­pauk­sen vai­ku­tus­ta mies­ten elämään ees­sun­taas­sun vuon­na 1980, 1990 ja 2015. Pa­ri­val­jak­ko van­he­nee us­kot­ta­vas­ti ja miljöö py­syy hy­vin mu­ka­na. Ai­ka on pääo­sas­sa. Sen voi­mak­kain ase on Hay­sin kär­simä de­men­tia.

Per­heen mer­ki­tys Hay­sil­le on se, että vai­mo ja lap­set te­kivät mie­hestä pel­ku­rin. Ro­land ei ha­lua ol­la yk­sinäi­nen po­lii­si, jo­ka tap­paa it­seään vii­nal­la. Sil­ti hän tun­tuu pyr­kivän juu­ri sii­hen suun­taan. Bi­ker­baa­rin tap­pe­lu ja kul­ku­koi­ran ystä­vyys ku­vaa­vat hy­vin tätä ris­ti­rii­taa. Eikä Hay­sin­kaan per­he-elämä mitään avoin­ta au­voa ole. Sil­ti ai­ka kor­jaa kai­ken, vaik­ka Alz­hei­me­rin tau­din avul­la.

Ker­ran­kin yh­dys­val­ta­lai­nen viih­de­ko­neis­to on luo­nut tril­le­rin, jo­ka on sa­mal­la pa­ran­ta­va ta­ri­na. Se saa jo­pa on­nel­li­sen lo­pun.