Mil­jardöö­ri­jun­nul­la (Ja­mie Dor­nan) on kaik­ki: im­pe­riu­mi, len­to­lu­pa­kir­ja, au­to­tal­li täynnä he­vo­sia, uu­si via­ton ihas­tus (Da­ko­ta John­son) ja sa­lai­suus ma­kuu­huo­nees­sa.

Päivänsä­teen ja men­ninkäi­sen ro­mans­sin mo­der­ni ver­sio sot­kee yh­teen samp­pan­jaa ja sir­pa­lei­ta it­se­var­moin el­kein, eikä so­vit­te­le missään vai­hees­sa pa­rin­sa yl­le on­nen en­nus­merk­kejä. Ro­mant­ti­se­na ta­ri­na­na tämä on yhtä vink­sah­ta­nut kuin ko­ti­mai­nen Le­vot­to­mat, mut­ta nyt miljöö on eli­tis­ti­sen ykkös­luo­kai­nen ja le­vot­to­muu­den­kin kor­vaa urau­tu­neen kes­kit­ty­nyt ja kylmäpäi­sen pa­ko­no­mai­nen mie­len­ti­la. Miespääo­saa va­paas­ti lai­na­ten ker­to­mus to­del­la­kin on "Fif­ty sha­des of f*c­ked up".

B­rit­tiläi­sen Eri­ka Mitc­hel­lin (kir­jai­li­ja­ni­mellä E. L. Ja­mes) suo­sit­tuun pok­ka­ri­sar­jaan pe­rus­tu­va elo­ku­va ta­pai­lee har­maasä­vyjä ta­va­no­mai­sen pin­ta­lii­to­ro­man­tii­kan ta­kaa. Naispääo­san­sa kaut­ta avau­tu­va ta­ri­na esit­te­lee ta­val­li­sen tytön ja hy­vin epä­ta­val­li­sen mie­hen, jo­ka päivän­va­los­sa muis­tut­taa suu­res­ti sar­ja­ku­va­san­ka­ri Lar­go Winc­hiä (suo­mek­si "Yh­tymä W"), mut­ta neljän seinän sisällä var­jot pää­sevät hä­nessä val­loil­leen. Men­nei­syy­dessään kol­hit­tu ja ny­kyi­sin alis­ta­mis­lei­keistä in­nos­tu­nut mies kun on vieläpä kont­rol­lif­riik­ki vii­mei­sen pääl­le, mistä ma­kuu­huo­neen NDA-so­pi­mus on häikäi­sevän häi­riin­ty­nyt esi­merk­ki.

Tämä on vai­kea elo­ku­va kat­soa avoi­min mie­lin. Seatt­lea tuu­raa­va Van­cou­ver an­taa ta­pah­tu­mil­le tun­nel­mal­li­sen synkät ja vie­raat puit­teet, jot­ka on mu­siik­ki­rai­taa myö­ten sä­vy­tet­ty niin kol­kon vähäe­lei­ses­ti, että Han­ni­bal Lec­ter­kin var­mas­ti tun­ti­si olon­sa niissä ko­toi­sak­si. Ta­ri­nan sek­si­koh­tauk­set saa­vat pal­jon ai­kaa, liian pal­jon, mut­ta nii­den kä­sit­te­ly on sil­ti pal­jon peh­meäkä­ti­sempää kuin trai­le­rin pe­rus­teel­la voi­si odot­taa. Ras­kain­ta eivät ole­kaan ke­vyes­ti raa­kuu­teen vih­jaa­vat koh­tauk­set vaan kylmäs­ti ete­nevä draa­ma, jo­ka tun­tuu pe­laa­van sen­saa­tio­naa­li­set kort­tin­sa suun­ni­tel­man mu­kaan ja luo­van hah­mon­sa mil­tei amatöö­rimäi­sen dra­ma­ti­soin­nin kaut­ta. Lämpö pil­kah­te­lee vain häiväh­dyk­sittäin, eikä näi­den het­kien kaut­ta tun­nu löy­tyvän riittävää si­dettä pää­pa­rin vä­lil­le kai­ken muun pe­rus­te­le­mi­sek­si. Osal­taan syy tähän tun­tuu ole­van pa­ko­te­tus­ti syn­ty­vissä roo­li­hah­mois­sa, joi­den tulk­kei­na Dor­nan ja eri­tyi­ses­ti John­son tun­tu­vat jäävän funk­tio­naa­lis­ten man­ne­kii­nien ta­sol­le.

E­lo­ku­va­na tämä tun­tuu lo­pul­ta jon­kin­lai­sel­ta wan­na­bee-s­ho­ke­raa­jal­ta, jo­ka yrittää vih­jail­la, että ta­ri­nan hah­moil­la on myös ta­ri­na ker­rot­ta­va­naan. Elo­ku­va tun­tee gi­ninsä, mut­ta ei juo ka­me­roi­den edessä juu­ri mitään. Elo­ku­va pu­huu yk­si­tyis­ko­neis­ta, mut­ta tyy­tyy ko­ti­maan hyp­py­ko­neen upg­rei­dei­hin. Kaik­ki mais­tuu­kin enemmän kuin vähän epäai­dol­ta. Elo­ku­van ei lo­pul­ta tar­vit­si­si­kaan sa­tut­taa enempää, vaan kos­ket­taa.

Nyt kä­sillä on pin­nal­taan hiot­tu, mut­ta muu­toin ont­to es­see hur­jas­ta ai­hees­ta. Tut­kiel­ma vaa­ti­si jon­kin­lai­sia vas­tauk­sia, mut­ta tässä ei juu­ri trai­le­ria sy­vemmäl­le su­kel­let­ta. Ky­se on kui­ten­kin vas­ta kir­ja­sar­jan en­simmäi­sen osan fil­ma­ti­soin­nis­ta, jo­ten lisää aja­tuk­sia löy­ty­nee elo­ku­van jat­ko-o­sis­ta. Tämä en­simmäi­nen osa esit­te­lee ta­ri­nan­sa do­riang­reyn me­ta­mor­foo­sin puo­livä­lissä ja lu­paa ker­toa enemmän sekä mie­hen men­nei­syy­destä että pa­rin tu­le­vai­suu­des­ta myö­hem­missä osis­sa.

Le­vyltä löy­tyy sekä al­ku­peräi­nen teat­te­ri­ver­sio (n. 125 min.), että uu­si "Un­seen Edi­tion" (n. 129 min.). Uu­si ver­sio lisää te­kijöi­den il­moi­tuk­sen mu­kaan sek­si­koh­tauk­sia, joi­ta tässä tun­tuu­kin riittävän enemmän kuin ta­ri­naa.