Disneyn resepti toimii.
Disneyn resepti toimii. Joulumarkkinoille saapuu varmaan tahtiin koko perheelle sopiva piirrosanimaatio, jonka laatuun voi luottaa. 60-luvulta alkanut Disney-tuotannon kriisi on vaihtunut 90-luvun voittoihin. Kaunotar ja hirviö, Leijonakuningas ja Mulan jatkavat kunniakkaasti Pinokkion, Dumbon, Viidakkokirjan ja Peter Panin viitoittamilla poluilla. Perinteet velvoittavat.
Viidakko on tarjonnut Disneyn piirtäjille aiheita aiemminkin. Leijonakuningas aloitti yhtiön uuden taiteellisen nousun. Tuorein animaatiotuotanto taas on paljossa velkaa riemukkaalle Viidakkokirjalle.
Tarzan on takuutyötä. Siitä voi sanoa kuten uudesta Bondista: vauhdikkain tähän astisista. Glen Keanen piirtämä apinamies liukuu sademetsän oksia pitkin liaanilta toiselle sulavasti surffaten. Edgar Rice Burroughsin tarinaperustaa elävöitetään kunnioittavasti. Nykykatsojan vaatimukset huomioidaan silti piirroshahmojen muotoilussa. Burroughsin kirjoistahan ei juuri huumoria löydy, kun se taas on Weismuller-filmien ja Disney-Tarzaninkin henki ja elämä.
Legenda syntyy
Alkutekstien ja ensimmäisen laulun aikana tuodaan hämmästeltäväksi legendan monilta unohtunut lähtökohta. Aallot huuhtovat haaksirikkoon joutuneet Tarzanin vanhemmat pikkuvauvoineen Afrikan rannikolle. Isä rakentaa sademetsän sydämeen suojan perheelle, mutta villi viidakko käy pian ylivoimaiseksi. Ihmisvauva selviää vain oman pienokaisensa menettäneen Kala-apinan äidinvaistojen varassa.
Ohjaajat Chris Buck ja Kevin Lima yhdistävät animaattoriarmeijansa taidot toimivaksi tarinaksi. Alkujaksoa seuraa vielä monta muutakin kohokohtaa. Huikaisevia näkymiä luodaan Kalan ja Sabor-pantterin kamppaillessa lapsen omistuksesta. Kerchakin, johtajagorillan ja Tarzanin välille luodaan jännitteitä, joita ihmisapinan urheus ja isähahmon kunnioitus aikanaan purkaa. Ratkaiseva käänne on eläinten pahimman vastuksen, ihmisen kohtaaminen. Uhkaa liittyy myös ristiriita, joka Tarzanin on ratkaistava huomatessaan, että ”oman perheen” viholliset ovat hänen kaltaisiaan.
Tietysti Tarzan on myös Romeon ja Julian tapaan hehkuva romanssi. Siinä vieraat maailmat törmäävät sydänten sykkiessä samaan tahtiin. Elokuvan erotiikka on vaikea laji, jossa hienovaraisuudella saavutetaan väkevin tulos. Marlon Brando puki kouraansa naisen käsineen Alastomassa satamassa. Tarzanissa Apinamies riisuu Janelta sormikkaan ja katsoja pidättää hengitystä. Kun Tarzan asettaa sormensa Janen sormien lomaan, ei tarvita enää muita kuvia tai muuta kieltä.
Apinasta ihmiseksi
Disneyn Tarzan viehättää mieleen jäävillä yksityiskohdillaan. Kehitys pikkupojasta aikuiseksi käy Powellilta ja Kubrickilta lainatulla ellipsillä, jossa ilmaan heitetty objekti muuttuu palatessaan toiseksi. Piirroshahmona Tarzan jättää jonkin verran toivomisen varaa. Lapsi-Tarzan on oikea vekkuli, mutta miehenä persoonallisuutta olisi voinut olla enemmänkin. Jane sen sijaan on näpsäkkä tyttö, täynnä luonnetta ja silmien leimua. Moni sivuhahmo on jäänyt luonnosmaiseksi, hassusta Terk-apinakaverista pelokkaaseen Tantor-norsuun. Kertomuksen konna on salametsästäjä Clayton, joka näöltään muistuttaa Kapteeni-Koukkua, mutta ei kohoa klassisten Disney-roistojen joukkoon. Myös kokonaisuus jää viime vuoden värikästä Mulania vaisummaksi. Kiinalaistarussa oli sittenkin enemmän taikaa, sadun syvyyttä ja omaperäistä kuvailmaisua.
Mutta hyvää on Tarzanissakin. Muistettavin on jakso, jossa apinamies oppii länsimaisen sivistyksen Janen taikalampun heijastamia kuvia ihmetellessään. Siitä alkaa ihmisen nousu. (HB)