Toinen muuntautujat-elokuva lainaa muutaman lisäsivun Kansallisaarre-elokuvilta ja jatkaa ykkösosan sukusotaa Autobottien ja Decepticonien välillä rytinän ja räiskeen merkeissä.
Toinen muuntautujat-elokuva lainaa muutaman lisäsivun Kansallisaarre-elokuvilta ja jatkaa ykkösosan sukusotaa Autobottien ja Decepticonien välillä rytinän ja räiskeen merkeissä. Yhtäjaksoinen ilotulitus saavuttaa megalomaanisia mittoja, ja samalla menettää paikoin relevanssiaan, mutta lapsenmielinen toimintasatu pitää hyvin hännyksillään aina pitkäksi menevään lopputaisteluun asti.
Elokuva usuttaa Autobottien ja ihmiskunnan liittouman taka-ajoon, jonka tarkoituksena on poistaa viimeiset maapallolla vielä piileskelevät Decepticonit pelistä. Samaan aikaan Sam yrittää elää tavallista elämää ja lähtee tyttöystävänsä menetyksenkin uhalla collegeen.
Elokuva keksii näppärästi lisätä tarttumapintaa todellisuuteen paljastamalla, että maapallolla on jo itse asiassa pitkään elänyt muuntautujarobotteja, jotka ovat piiloutuneet aivan nenämme alle horrostilaan. Uutta ovat niin ikään JarJarin tavoin kasvoille hyppivät vitsirobotit, jotka eivät onneksi yllä aivan esikuvansa tasolle rasittavuudessa. Myös kauniimpi sukupuoli on yhä hyvin edustettuna, eivätkä tekijät ole tällä kertaa jättäneet silmäkarkkia pelkästään Megan Foxin varaan.
Kuva vaihtelee edellisosan tavoin hyvän 4K:n ja keskinkertaisen HD:n välillä, oletettavasti lähtökohtien vaihtelun mukaan. Parhaimmillaan jälki on ilahduttavan terävää erityisesti toistaessaan robottien haarniskoiden yksityiskohtia, joiden rinnalla kasvot jäävät keskimäärin hieman pehmeiksi. Väritoisto on pirskahtelevaa. Elokuva näyttää paremmalta kuin koskaan, mutta filmirae menee paikoin sankaksi.
Nyt Dolby Atmos -muodossa taltioitu ääniraita revittelee aihepiirinsä myöntämin valtuuksin ja häärii alati tilassa vakuuttavan energisesti. Mahtipontinen musiikkiraita soi niin ikään hienosti.
Ekstroissa asiallinen ohjaajan ja käsikirjoittajien yhdistelmäkommenttiraita, joka käsittelee tuttuja aihepiirejä lupsakkaan sävyyn. (IJ)