Äi­tinsä hylkäämä tei­ni­tyttö jou­tuu elämänsä man­ke­liin kun ku­kaan ei tun­nu vä­littävän elääkö vai kuo­lee­ko hän. Naa­pu­rin pik­ku­poi­ka on ehkä ai­noa ehjä ih­mi­nen, jo­ka nä­kee hä­net.

Ni­meämättömään en­ti­seen neu­vos­to­ta­sa­val­taan si­joit­tu­va elo­ku­va on ru­jo ja hau­ras ta­ri­na, jo­ta kat­soo sydän syrjällään. Elo­ku­va ku­vaa an­siok­kaas­ti elämää, jo­ta mää­rit­te­levät köy­hyys ja vää­rinkäyttö, mut­ta hah­mot it­sessään eivät ha­lua an­taa tämän lyödä lä­pi. Poh­jat­to­man kär­sivä, mut­ta kaik­keen vas­toinkäy­mi­seen pitkään hil­jaa so­peu­tu­va elo­ku­va ei toi­vot­ta­vas­ti ole to­si­ta­ri­na, mut­ta kaik­ki sen yk­si­tyis­koh­dat on var­mas­ti näy­tel­ty maail­mas­sa lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja.

Pääo­san Ok­sa­na Akin­si­na te­kee tässä tun­tei­siin ve­toa­van suo­ri­tuk­sen vai­keas­sa roo­lis­sa, jos­sa käydään ko­ko tun­te­mus­ten kir­jo lä­pi. Tai­val tuo kol­hut us­kot­ta­vas­ti ko­ti­kat­so­moon as­ti.