Tämä on ou­to ko­ke­mus. Ei sik­si, että oh­jaa­jan­sa ta­paan se saa suo­ma­lai­set mie­het pu­hu­maan ja näyttämään tun­teen­sa. Um­pi­mie­li­syys on ni­mittäin jo ai­ka­moi­nen pa­ra­dok­si, kun mie­het tun­tu­vat ole­van ai­ka pal­jon jo ää­nessä kaik­kial­la muual­la pait­si siellä missä pitäi­si eli ko­to­na pa­ri­suh­teen alus­ta as­ti kump­pa­nin ja myö­hem­min las­ten kans­sa ko­to­na. Kun asiat ovat jo kään­ty­neet päin hel­vet­tiä, pu­heel­la on enää te­ra­peut­ti­nen mer­ki­tyk­sensä.

Ou­to ko­ke­mus tämä on sik­si, että olen seu­ran­nut, to­sin hie­man etäältä, ai­ka mo­nen elo­ku­vas­sa pii­pah­ta­van mie­hen elämää. Lähtö­koh­ta oli um­pi­mie­li­sen ja muual­ta tul­leil­le pa­ha­mai­nei­sen vi­ha­mie­li­nen Ou­lu jos­kus 1970-lu­vul­la. Tu­tus­tuin noin 12-vuo­tiaa­na en­simmäi­sen ker­ran näi­den per­hei­den elin­pii­riin. Oma taus­ta­ni oli työläis­ko­dis­ta, jos­sa al­ko­ho­lin käyttö las­ten näh­den oli ta­bu. Tup­sah­din tai­tei­li­joi­den, ark­ki­teh­tien ja kes­kus­tan por­va­rei­den elin­pii­riin, jos­sa lap­set tun­tui­vat ole­van tyys­tin heit­teillä, kun van­hem­mat is­tui­vat Jump­rus­sa tai Sar­kas­sa. Po­jat oli­vat ä­lykkäitä, tai­teel­li­sia ja mu­sii­kil­li­ses­ti lah­jak­kai­ta. Tytöt ah­dis­tu­nei­ta. Kou­lu ei tun­tu­nut kiin­nos­ta­van ketään, ei edes ket­kuil­len tyy­liin "mah­dol­li­sim­man hyvä tu­los mah­dol­li­sim­man vähällä vai­val­la" ku­ten oma st­ra­te­gia­ni oli.

Sit­ten yk­si isä am­pui it­sensä ko­din ul­la­kol­la. Toi­nen per­he ha­jo­si. Kol­mas per­he ei edes syn­ty­nyt, mut­ta poi­ka sai hie­non kas­vat­tiäi­din tä­distään.

Kaik­ki tämä re­pa­lei­suus on lähtö­koh­ta­na ne­li­kymp­pi­sen Kal­le Ris­sa­sen krii­siin, kun hän tun­tuu kul­ke­van vääjäämättä sa­maa pol­kua kuin oma isänsä. Kal­le oli ai­koi­naan iloi­nen vei­ja­ri, eikä kes­ki-ikä ole sitä ai­van häi­vyttä­nut, vaik­ka rak­kaut­ta ei saa­nut vai­mol­ta. Ai­nut poi­ka on käytännössä hä­nen huol­let­ta­va­naan. Al­ko­ho­lin hän kui­ten­kin jättää ja al­kaa sa­mal­la sel­vittää, mitä oi­kein ta­pah­tui. Te­ra­peut­ti Tom­my Hells­ten an­taa tu­keaan, ja odys­seia oman elämän läh­teil­le al­kaa.

Kat­so­ja seu­raa mat­kaa hal­tioi­tu­nee­na, sillä nyt pu­hu­taan asiaa, eikä kui­ten­kaan vai­vu­ta mur­hei­den al­hoon. Vai­kut­ta­va do­ku­ment­ti.

Kal­len ser­kun, Ju­ho Ojan­perän ni­mi on vään­ty­nyt Ju­hak­si sekä elo­ku­van teks­ti­tyk­sessä että lop­pu­teks­teissä. Se lie­nee elo­ku­van ai­noa vir­he. Jo­pa Koi­so-Kant­ti­lan ta­pa ku­va­ta it­se omat elo­ku­van­sa tun­tuu on­nis­tu­neel­ta, kos­ka se tuo mu­ka­naelä­mi­sen hy­vin konk­reet­ti­sek­si.

E­lo­ku­va on osa oh­jaa­jan tri­lo­giaa ja se on koot­tu kol­men le­vyn pa­ket­tiin aiem­pien osien Isältä po­jal­le (2004) ja Tal­vi­nen mat­ka (2007) kans­sa.