Vaik­ka Han­nu Hei­kin­hei­mon uu­sim­man tv-e­lo­ku­van ta­ri­na on hie­man upei­ta puit­tei­taan pie­nem­pi, Tans­si per­ho­se­ni tans­si tar­joaa hie­noa ajan­ku­vaa niiltä vuo­sil­ta, jol­loin Suo­mi mak­soi puo­leen­tois­ta mil­jar­diin ko­hoa­via so­ta­kor­vauk­sia itä­naa­pu­ril­le. Ni­mi­merk­ki Ai­no Vuo­ren kä­si­kir­joi­tus on pal­kit­tu Su­ku­pol­ve­ni un­ta –­kil­pai­lus­sa ja elo­ku­va esi­tetään TV 1:n Ko­ti­kat­so­mos­sa maa­nan­tai­na 27.12.

Teh­das­kau­pun­gis­sa eletään vuot­ta 1947. Ruuk­ki kamp­pai­lee tuo­tan­to­vaa­ti­mus­ten täyttä­mi­sek­si kol­mi­vuo­ro­työssä. Ih­mi­set hä­li­sevät Neu­vos­to­lii­ton val­von­ta­ko­mis­sion saa­pu­mis­ta. Mo­nel­le en­ti­nen vi­hol­li­nen on yhä ”­ryssä”, vaik­ka toi­set ovat­kin jo omak­su­neet opin ”­kan­so­jen ystä­vyy­destä”.

Venäläi­se­mig­rant­ti pitää paik­ka­kun­nal­la tans­si­kou­lua. Pien­ten bal­le­ri­no­jen jou­kos­sa var­vis­te­lee myös työläis­per­heen tytär An­ja. Val­von­ta­ko­mis­sion pääl­likkö, evers­ti Ra­jevs­ki huo­maa tytön, jo­ka muis­tut­taa hä­nen omaa las­taan, jo­ka en­nen so­taa sai tans­sia Ki­ro­vin ba­le­tis­sa.

Kuk­kais­vals­sia kar­ta­nos­sa

An­jan isä ei kat­so tyttä­ren sip­sut­te­lua hyvällä. Äi­din tai­vut­te­lu­ky­kyä tar­vi­taan, kun An­ja saa kut­sun saa­pua esiin­tymään evers­tin jär­jestämään juh­laan. Mut­ta vii­mein pik­ku bal­le­ri­na voi pyö­riä Kuk­kais­vals­sis­sa hie­non kar­ta­non kris­tal­lik­ruu­nu­jen al­la.

Tans­si per­ho­se­ni tans­si on ku­vaa­ja Rai­mo Hart­zel­lin ja Hei­kin­hei­mon hen­kiin herättämä pa­la his­to­rian­kir­joi­tus­ta. Kau­pun­ki­ku­va elää ehyenä ja mo­ni­puo­li­se­na. Tv-e­lo­ku­vis­sa nä­kee enää har­voin yhtä huo­lel­lis­ta jäl­keä. Sar­ja­tuo­tan­non pah­vi­ku­lis­sei­hin kylläs­ty­neel­le fil­min vi­suaa­li­suus on man­naa.

E­lo­ku­va­no­vel­lin ai­nek­set

Vas­ta­koh­ta-a­se­tel­mat piir­retään no­peil­la ve­doil­la. So­ta-a­jan kat­ke­ruus ei ta­ri­nan maail­mas­sa ole vielä laan­tu­nut. Teh­taan väen su­kua on kaa­tu­nut rin­ta­mal­la. So­sia­lis­min aat­teil­la­kin on ve­to­voi­maa. Pääl­limmäi­sek­si jää sit­ten­kin suo­ma­lai­nen rea­lis­mi: on pe­lat­ta­va kä­dessä ole­vil­la kor­teil­la. So­ta­kor­vaus­ten syn­nyttämällä si­sul­la Suo­mi nou­si.

Tans­si per­ho­se­ni tans­si kär­sii liias­ta pi­tuu­des­ta. Tun­nel­ma­ku­vat so­pi­vat pa­rem­min elo­ku­va­no­vel­lin mit­toi­hin. Tun­nin kes­to oli­si ki­teyttä­nyt An­jan suu­ren het­ken kos­ket­ta­vam­mak­si. Puo­li­tois­ta­tun­ti­se­na kat­so­jan odo­tuk­sia la­da­taan lii­kaa lo­pun tans­si­nu­me­rol­le, jos­ta tuo­kio­ku­va oli­si riittä­nyt mai­nios­ti.

Mi­ra-Net­ta Härkö­nen on oi­van ar­ki­nen tans­si­tyttö, jon­ka ikäistään kyp­sem­pi ole­mus kan­taa fil­miä pitkäl­le. Juk­ka Vou­ti­lai­nen evers­tinä ja Leif Wa­ger van­ha­na pa­ro­ni­na va­kuut­ta­vat kie­li­tai­toi­si­na kult­tuu­rin ystä­vinä. Emi­lia Pok­ki­nen esittää tyttä­ren puol­ta pitävää äi­tiä elämän ma­kui­ses­ti. Pau­li Po­ra­nen on tyy­pi­tel­ty jy­kevän teh­das­työläi­sen roo­liin. (HB)