Gus van Santin poikahomojen kuvaus herätti kampakeraamisella ajalla ennen Brokeback Mountainina poikkeuksellisella aihevalinnallaan huomiota.
Gus van Santin poikahomojen kuvaus herätti kampakeraamisella ajalla ennen Brokeback Mountainina poikkeuksellisella aihevalinnallaan huomiota. Samalla se synnytti legendan pääosanesittäjä River Phoenixin kuoltua.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin huomaa sen, kuinka paljon se alkupuolellaan muistuttaa tunnelmaltaan John Schlesingerin laitapuolen kuvausta Keskiyön cowboy. Omille teilleen se kuitenkin lähtee äkkiä.
Elokuva kertoo äitiään etsivästä homoseksuaalisesta katuprostituoidusta Mike (Phoenix), jonka paras ystävä on rikkaan isän poika Scott (Keanu Reeves). He lähtevät etsimään edellisen äitiä ja päätyvät Portlandista aina Roomaan saakka. Matkan varrella he tapaavat saksalaisen Hansin (Udo Kier) ja muita palvelun tarpeessa olevia.
Asetelma on otettu Shakespearelta, samoin suuri osa dialogista. Red Hot Chili Peppersin Flea pomppii muun irtolaisjoukon mukana, joka saa isähahmon surrealistiseen mielikuvamaailmaansa tukeutuvan Bobiin. B-52’s soi. Scott pukeutuu Marlon Brandon ikoniseen Schott-nahkatakkiin ja ajaan Hurjapäät –elokuvan tapaan brittiprätkää. Norton on tosin banaaninkeltainen. Hullujen roolien kulttinäyttelijä Udo Kier sopii tähän soppaan kuin maustepippuri.
Nykypäivään elokuva peilaantuu yhtä kierästi, kun kaikki ovat lukeneet kauhukertomuksia narkolepsiasta, johon moni flunssarokotteen saanut lapsi lankesi Suomessakin. Päähenkilö kärsii tästä rajusti.
Mistä kaikki sitten oikein kertoo? Ehkäpä loppuratkaisu kertoo olennaisen: tiellä tulee vastaan heitä, jotka tekevät sinulle pahaa. Jos hyvin käy, vastaan tulee joku, joka tekee hyvää.
Keskitason kuva ja ääni. Ei ekstroja. (PS)