Morgan Spurlockin kohudokumentti “roskaruoasta”, Super Size Me, saapuu teattereihin McDonald’sin juhliessa 20 vuottaan Suomessa.
Morgan Spurlockin kohudokumentti “roskaruoasta”, Super Size Me, saapuu teattereihin McDonald’sin juhliessa 20 vuottaan Suomessa. Samaan aikaan viestimet kertovat tutkimuksista, joiden mukaan meilläkin liikalihavuus yleistyy kaikissa ikäluokissa hälyttävää vauhtia.
Yhdysvaltain omaan asemaan maailman ”lihavimpana kansakuntana” Spurlock löytää selityksen pikaruoasta, joka työntyy kaikkialle, kouluja ja sairaaloita myöten. Super Size Me (”superkokoinen minä”) vahvistaa mielikuvaa amerikkalaisista hampurilaisten ja ranskalaisten (”freedom fries”) suurkuluttajina ja sen nuorisosta cokista joka aterialla kittaavina pullukoina.
McDonald’s valikoitui Spurlockin tutkimuskohteeksi, koska sen asema on kilpailijoita Pizza Hutia, Taco Belliä ja Wendy’siä vankempi. Oppi-isänsä Michael Mooren tavoin Spurlock pistää itsensä peliin. Dokumentintekijä ryhtyy vegaanityttöystävänsä varoituksista huolimatta ”mäkkäridieetille” ja syö pikaruokia kolme ateriaa päivässä, kuukauden ajan.
Elämänsä kunnossa olevasta kolmikymppisestä miehestä tulee kokeen aikana väsynyt, haluton sohvaperuna, jonka viriiliydessäkin on tyttökaverin mukaan toivomista. Spurlockin paino lisääntyy neljässä viikossa yksitoista kiloa kolesteroliarvojen ja rasvaprosentin kohotessa huolestuttavasti. Maksa osoittaa lääkärinlausunnon mukaan samoja oireita kuin alkoholin suurkuluttajalla.
Epäterveellinen noidankehä
Spurlock on sympaattinen keskushenkilö, jonka yhden miehen sotaa on kiinnostavaa seurata. Koekaniinikuvien väliin dokumentti sijoittaa asiantuntijalausuntoja ja hellyttävän kotikutoisia tehosteita. Koomiset kaaviot havainnollistavat asiaa ja tyrmäysiskuna näytetään vatsalaukun pienennysleikkaus, jota säestää 2001: Avaruusseikkailusta tuttu mahtipontinen teemamusiikki. Tyylitellyt välikuvat Ronald McDonald-pellestä alkavat näyttää kerta kerralta pahaenteisemmiltä.
Vaikka McDonald’sin tiedottaja lakkaa vastaamasta dokumentaristin puheluihin, Super Size Me ei maalaa pikaruokaketjua – toisin kuin Moore Bushia – kaiken pahan juureksi. Syyt ovat syvemmällä. Aikapommia, joka viranomaisten mukaan tekee liikalihavuudesta pahemman tappajan kuin tupakka, ovat roskaruoan ohella väsäämässä myös koululaitos, joka tarjoaa ala-astelaisille vain yhden liikuntatunnin viikossa ja lounasvaihtoehtona ranskalaisia, colaa ja suklaapatukoita.
Traagisinta on dokumentin mukaan se, että liikalihavuuden, kuten tupakoinninkin, haitoille olisi paljon tehtävissä, jos tahtoa löytyisi. Ravintoteollisuuden lobbaajat pitävät kuitenkin huolen, ettei niiden toimintamahdollisuuksia säätäviä lakeja päästetä läpi. Kuvaavaa on, että teollisuusjärjestön puhemiehen lipsahdus kameran edessä maksaa hänen paikkansa. Ei olisi pitänyt julkisesti myöntää edes sitä, että ravitsemusala on ”osa ongelmaa”.
Muutakin välitöntä vaikutusta filmillä näyttäisi olleen. Jokunen viikko ensi-illan jälkeen McDonald’s poisti listoiltaan superkoon ”super size” –kaloripommit. Yhtiö ei myönnä, että Spurlockin elokuvalla olisi tekemistä asian kanssa.
Suomen Mäkkärin tuore tarjouskuponkivihko nostaa annosvaihtoehtojen rinnalle kuvia liikkuvista, ulkoilevista nuorista. Infoteksti kertoo, että monet McDonald’s-ravintolat tukevat paikkakuntansa liikuntamahdollisuuksia. Ollako osa ongelmaa vai osa ratkaisua? Suomessa ”super size” –annoksia ei ole McDonald’sin valikoimissa ollut. (HB)