Elämä on epäreilua.
Elämä on epäreilua. Vaikka Twilight-sarjasta on kaksi viimeisen osan puolikasta näkemättä, pelättävissä on, että Jacob Black jää mopen osalle. Bella-tyttö sen kun lempii yli satavuotiasta vampyyri-Edwardia, vaikka susipoikaakin olisi tarjolla.
Yhtään helpommin ei Taylor Lautnerilla mene tosielämässä. Ensimmäinen filmi, jota hän yksin tähtenä kantaa, on pompannut Yhdysvaltain lippukassoilla. Lauman tutun ja turvallisen suosiopiirin jättäminen ei näytä olevan hukanpennulle helppoa.
Kaiken lisäksi arvostelijat ovat pitäneet Edward Pattinsonin viimeistä filmiä Vettä elefanteille keskimäärin sata prosenttia parempana kuin tätä Lautnerin Siepattua. Laskin elokuvien saamat tähtimäärät toimituksen kalkulaattorilla. Ei näitä arvosteluja millään mutu-tuntumalla Keskipohjanmaassakaan tehdä.
Täystyrmäys on harmillista, sillä Lautner on persoonallisen näköinen nuorimies. Itse asiassa hän on niin fotogeeninen, että onnistuu paremmin valo- kuin elokuvissa. Suden piirteet ja nuoruus takaavat, että katseet kohdistuvat Lautneriin eikä muihin näyttelijöihin. Kollegat jäävät tähden varjoon samalla tavalla kuin jos kohtauksessa olisi eläimiä tai lapsia.
Taylor Lautner on ehtinyt tekemään Twilightien lisäksi kymmenkunta lapsiroolia, mutta ei ole vieläkään oppinut näyttelemään. Hän ujostelee kameraa. Ihan kuin lapsia ja eläimiä, Lautneria on hankala ohjata. John Singleton on Siepatussa tyytynyt vain osoittamaan hänelle suuntaa. Liikkuminen, juoksu ja parkour Lautnerilta nimittäin sujuvat.
Onneksi Singletonin ohjauksessa tähti saa hyppiä ja pomppia ja liikkua koko ajan. Lautner esittää opiskelijapoika Nathania, joka kotitehtävien parissa googlaa oman kuvansa kadonneiden lasten sivustolta. Herää epäilys, että ne, joita hän on äidikseen ja isäkseen kutsunut, eivät olekaan hänen oikeat vanhempansa. Aavistus osoittautuu oikeaksi, kun tappajat ilmaantuvat ulko-ovelle. Myös viranomaiset ovat nuorukaisen perässä, joten Nathanin on selvitettävä, mihin isä ja äiti ovat kadonneet, miksi he hänet jättivät, ja miksi hänestä tuli maalitaulu.
Siepattu on yhdistelmä teinileffaa ja agenttimysteeriä. Tiukkojen takaa-ajojen ja räjähtävän toiminnan suhteen elokuva on nappulaliigan Jason Bournea. Mutta Lautneria ja tyttöystävää esittävää rumpali Phil Collinsin tytärtä Lilyä katsoo mielikseen. Varsinkin, kun vauhti on kova ja junia käytetään Hithcock-tyyliseen jännitykseen ja sivurooleissa nähdään vankkoja tekijöitä, kuten Sigourney Weaver ja Alfred Molina
Keskustelukohtauksissa, juonen kehittelyssä ja tunnelmanluonnissa ohjaus on jäykkää ja Siepattu jää mekaanisen kantikkaaksi. Siitä Lautneria voi sentään kiittää, että hän on konnaroolilla avannut Ruotsin Michael Nyqvistille tien Amerikan markkinoille. Yhteiset kohtaukset baseball-areenalla ovat filmin parhaita.
Seuraavaksi Lautner nähtäneen elokuvissa Daavid ja Goljat (kumpikohan lienee?) sekä kehutun fantasiaromaanin filmatisoinnissa Incarceron. Siinä roolinimi ainakin on lupaava: Finn. (HB)