Sa­tu­mai­sen kau­nis ku­vaus Gra­ce Kel­lystä Mo­na­kon ruh­ti­nas­kun­nan koh­ta­lon var­ti­ja­na. Elämän­ker­ran viit­taa vält­te­levä elo­ku­va loih­tii kol­mi­ta­hoi­sen jän­ni­tysnäy­telmän, jos­sa ruh­ti­nas Rai­nie­rin ja Gra­cen avio­liit­to, Gra­cen ase­ma Mo­na­cos­sa ja Mo­na­con paik­ka maail­man kar­tal­la ovat kaik­ki vaa­ka­lau­dal­la ja paik­kaan­sa ha­ke­mas­sa. Ker­ron­ta ei py­ri tiuk­kaan do­ku­men­taa­ri­mai­suu­teen, vaan tai­tei­lee ka­saan mo­der­nil­ta sa­dul­ta mais­tu­van ai­kuis­ten prin­ses­sa­ta­ri­nan.

Maail­mal­la lä­hes yk­si­no­maan yl­tiö­ne­ga­tii­vi­sia ar­vos­te­lui­ta kerän­nyt elo­ku­va ei saa­nut myöskään Mo­na­con pa­lat­sin hyväk­syntää. Kaik­ki kol­me Kel­lyn las­ta sa­nou­tui­vat ir­ti elo­ku­van äi­distään esittämästä ku­vas­ta jo en­nen en­si-il­taa, eikä elo­ku­van his­to­rian­ku­va­kaan pidä asian­tun­ti­joi­den mu­kaan täy­sin vettä. Elo­ku­va­his­to­riaan eri­kois­tu­neen pro­fes­so­ri Me­lwyn Sto­ke­sin mu­kaan elo­ku­van esittämät ta­pah­tu­mat ovat pääo­sin to­del­li­sia, mut­ta nii­den ajoi­tuk­ses­sa ja pai­noar­vois­sa on otet­tu elo­ku­val­li­sia va­pauk­sia. Näin eri­tyi­ses­ti elo­ku­van lop­pu­hui­pen­nuk­ses­sa, jo­ka vaih­taa ko­kous­huo­ne­po­li­ti­koin­nin suu­rie­lei­seen dip­lo­ma­tiaan.

Ni­mi­roo­lin tul­kit­se­va Ni­co­le Kid­man tuo Kel­lyn ihas­tut­ta­van päättäväi­ses­ti, mut­ta sa­maan ai­kaan ke­peäas­ke­li­sen ele­gan­tis­ti ja jo­pa vähäe­lei­ses­ti esiin. Kieh­to­va hen­kilö­ku­va ei ehkä nou­da­ta vi­ral­lis­ta elämän­ker­taa us­kol­li­ses­ti, mut­ta ei myöskään liioin syyl­lis­ty tab­loi­di­leh­timäi­seen re­pos­te­luun. Kid­man on­nis­tuu luo­maan us­kot­ta­van per­soo­nan Kel­lyn elo­ku­va­hah­mo­jen taak­se, ja sel­viy­tyy puh­tain pa­pe­rein myös haas­ta­van so­ke­rik­sek­si muut­tu­vas­ta fi­naa­lis­ta.

Ko­ko­nai­suu­te­na elo­ku­va tar­joi­lee viih­dyttävän se­koi­tuk­sen sa­tu­jen tai­kapö­lyä ja kir­peäm­min pu­re­vaa toi­selämää — oli­pa sit­ten ky­se avio­lii­ton tai maail­man­po­li­tii­kan ku­lis­seis­ta. Ta­ri­na on to­sielämän sa­tua puh­taim­mil­laan, ja sii­hen ni­vou­tu­va jän­ni­tys­mo­ment­ti Rans­kan ja Mo­na­con vä­li­sestä kä­denväännöstä tuo mu­ka­vas­ti vä­ke­vyyttä ker­ron­taan. Lop­pu­tu­los on yllättävä ja lu­moa­va elo­ku­va, jo­ka mais­tuu sa­tu­kir­jas­ta lue­tul­ta, mut­ta tällä ker­taa tämä­kin nyans­si toi­mii vain ker­ron­taa avus­taen. Jos elo­ku­val­li­set va­pau­det sal­li­taan on elo­ku­van osak­seen saa­ma lo­ka täy­sin tur­haa.