Ark­ki­teh­tio­pet­ta­ja Erik pe­rii lap­suu­den­ko­tin­sa, ko­mean hie­nos­to­ta­lon. Uu­tis­ten­lu­ki­ja­vai­mon­sa An­nan säästö­ker­tymälläkään ei per­he ky­ke­ne mak­sa­maan edes kuu­kau­sit­tai­sia läm­mi­tys­ku­lu­ja. Rak­kaas­ta py­tin­gistä luo­pu­mi­sen aja­tus tun­tuu sil­ti sa­tut­ta­van. Täy­sin joh­dat­te­le­mat­ta esiin nou­see kom­muu­nia­su­mi­sen mah­dol­li­suus. Ka­ve­ri­pii­ristä kerään­tyy het­kessä jouk­kio kimp­pakämpän yllä­pitä­jiä. Ai mi­ten sat­tui­kin.

Yh­tei­se­lon on­gel­mat nou­se­vat esiin he­ti en­simmäi­sissä ruo­kapöytä­ko­kouk­sis­sa. Kiis­tellään vuok­ras­ta ja päi­vittäi­sestä kal­jan­ku­lu­tuk­ses­ta. Va­paan rak­kau­den haa­vei­ta elä­tellään eten­kin mas­ku­lii­ni­puo­lel­la.

Oh­jaa­ja Tho­mas Vin­ter­berg ei ole osan­nut päättää, mitä ha­luaa elo­ku­val­laan ker­toa. Kom­muu­nin yh­tei­se­lo ei kan­na elo­ku­van pää­tee­ma­na. Niinpä Vin­ter­berg mars­sit­taa Eri­kin ja An­nan per­he-elämää sot­ke­maan Eri­kin nuo­ren ja kau­niin ark­ki­teh­tiop­pi­laan. Nuo­ri tyttö­nen kyt­ketään kom­muu­nia­ja­tuk­seen, on­han jo­kai­nen to­ki ta­lon po­ten­tiaa­li­nen asu­kas. Ku­vit­teel­li­nen ai­kuis­ten kimp­pakämppä ta­pah­tu­mien kes­kiönä ei tun­nu kos­ket­ta­vim­mal­ta ympä­ristöltä va­ka­val­le ih­mis­suh­ded­raa­mal­le. Tois­tu­vat koo­mi­set ele­men­tit syövät us­kot­ta­vuut­ta kiin­nos­ta­vim­mal­ta tee­mal­ta, pa­ri­suh­teen rik­kou­tu­mi­sel­ta.

Tans­ka­lai­sen laa­tue­lo­ku­van kri­tee­rit täyt­tyvät Tri­ne Dyr­hol­min ja Ul­rich Thom­se­nin va­kuut­taes­sa epä­var­mois­sa kes­ki-ikäi­syy­den krii­sejä pun­ta­roi­vis­sa roo­leis­saan. 1970-lu­vun va­paa­mie­li­nen hen­ki vä­lit­tyy, jos­kin hi­tu­sen etäi­senä. Kä­si­kir­joi­tuk­sen ri­ma­na­li­tuk­set, lap­sel­li­set juo­ne­noi­ko­mi­set kai­va­vat Tho­mas Vin­ter­ber­gin epä­ta­sai­seen tuo­tan­toon jäl­leen yh­den mon­tun.

Kom­muu­ni saa en­sie­si­tyk­sensä ko­ti­maas­sam­me elo­kui­sil­la Es­poo Ci­ne -fes­ti­vaa­leil­la. Ylei­seen le­vi­tyk­seen se saa­puu syys­kuun alus­sa. (VA)