Sa­na Ya­ku­za ai­heut­taa elo­ku­va­sa­nas­tos­sa pu­res­kel­lun nars­ku­tel­lun tun­teen. Tämän ei kan­na­ta an­taa häi­ritä oh­jaa­ja Syd­ney Pol­lac­kin Ya­ku­zan ta­pauk­ses­sa. Oh­jaa­jan pä­tevällä ural­la Ya­ku­za ei ehkä nou­se kor­keal­le, mut­ta ai­ka­naan sillä oli oma tiennäyttäjän roo­lin­sa, kun Ni­xo­nin jäl­kei­nen USA oli ih­meissään pik­kuau­to­jen ja elekt­ro­nii­kan vie­jien al­kaes­sa näyttää rah­kei­taan.

Ny­kypäivänä Ro­bert Mitc­hu­min ja Ta­ka­ku­ra Ke­nin ka­ris­ma riittää pitkäl­le. Jäl­kimmäi­sen sa­mu­rai­tais­te­lut tuo­vat jo­pa mie­leen Ed­gar Ri­ce Bur­rough­sin kah­den maail­man par­haan miek­kai­li­jan John Car­te­rin tais­te­lut yli­voi­mais­ta vi­hol­lis­ta vas­taan. Ja­pa­ni oli­kin vielä tähän ai­kaan li­ki­pitäen yhtä kau­ka­na kuin pu­nai­nen pla­neet­ta.