“­Mitä tum­mem­pi mar­ja, sitä ma­keam­pi me­hu”. Ros­kaa voi kierrättää, jos se on laa­tu­ros­kaa. John Wa­ter­sin klas­sik­koe­lo­ku­vas­ta Hairsp­ray teh­ty uu­sin­ta­ver­sio hämmäs­tyttää, kos­ka se ei ai­heu­ta tor­jun­ta­reak­tio­ta. Ei, vaik­ka al­ku­peräi­sestä ei ole ku­lu­nut kuin pa­ri­kym­mentä vuot­ta, Wa­ter­sin lem­pinäyt­te­lijä maail­man suu­rin trans­ves­tiit­ti Di­vi­ne on kuol­lut ja it­se Wa­ters­kin peh­men­ty­nyt jo ai­ko­ja sit­ten.

Bal­ti­mo­ren vuo­den 1962 rok­ki­te­le­vi­sio­ta ku­vaa­va mu­si­kaa­li ja ko­me­dia, mo­lem­mis­sa ver­siois­saan, näyttää mauk­kaas­ti, kuin­ka juu­ri en­nen kan­sa­lai­soi­keus­kes­kus­te­lun ryöpsäh­dystä ame­rik­ka­lai­nen ra­sis­mi toi­mii.

Tee­ma suo ti­laa ai­kan­sa upeim­mal­le mus­tal­le r&b-mu­sii­kil­le. Wa­ters käyt­ti al­ku­peräis­mu­siik­kia, kun taas alun pitäen tans­si­ja­na uraa teh­nyt oh­jaa­ja Shank­man teet­ti pas­tis­se­ja tai­dol­la. Tu­lok­se­na oli vii­me vuo­den par­hai­ta ko­me­dioi­ta.

Nik­ki Blons­ky so­pii eri­no­mai­ses­ti Ric­ky La­ken kel­lo­ha­mee­seen, ja John Tra­vol­ta li­ki pitäen peit­toaa Di­vi­nen äi­din roo­lis­sa sa­moin kuin Mic­hel­le Pfeif­fer Deb­bie Har­ryn juo­nit­te­le­va­na oh­jel­ma­joh­ta­ja­na. Wa­ters te­kee ca­meon. Haus­ka yk­si­tyis­koh­ta: Jer­ry Sie­gel näyt­te­lee mo­lem­mis­sa ver­siois­sa.

.